Toukokuussa odotin kovasti opintojen loppuun saattamista, jotka onnistuivat suunnitellusti ajallaan, nopeammassa tahdissa kuin opetussuunnitelman mukaan mennessä olisi mennyt. Oma fiilis ei kuitenkaan valmistumisen kynnyksellä ollut kovinkaan juhlava. Läheiseni jaksoi ahkerasti valmistella minulle juhlat omien työkiireiden ja arjen hulinan keskellä – itsellä oli aivan kaikkeni antanut, tyhjä olo. Juhlien järjestämisestä olen todella, todella kiitollinen. Valmistujaisjuhlien jälkeen oli enää viikon verran töitä, jonka jälkeen alkoi myös hartaasti odotettu kesäloma. Lähes täydellinen motivaation puute oikeastaan minkäänlaiseen toimintaan vaivasi kesälomalla kuitenkin. Kiireiset vuodet ja ajatuksia täynnä vilisevä pää ei sitten oikein keksinyt mitään järkevää. Vielä vähemmän järkevää oli lähteä turruttamaan omaa oloa ja tyhjentämään juoksevia ajatuksia päästä alkoholilla. Ei siinä ystävien tarvinnut montaa kertaa ehdottaa lähtemistä johonkin kesätapahtumaan, kun olin jo mukana menossa.
En koe tuntevani mitään suoranaista himoa alkoholiin. Lähinnä tavoitteena on ollut saada helpotusta omaan oloon, joka on ollut pitkään levoton ja ahdistunutkin. Oikein mistään en ole saanut nautintoa moottoriajoneuvoja lukuun ottamatta, joilla ajellessa kaikki muu unohtuu. Silloin osaan elää hetkessä ja keskittyä täysillä siihen, mitä olen parhaillani tekemässä. En osaa mieltää itseäni alkoholistiksi, mutta olenko kuitenkin olla alkoholisti? Kesällä on helppoa lähteä nautiskelemaan juotavaa erilaisiin tapahtumiin. Loman aikana juominen kuitenkin saattoi helposti venähtää kahteen päiväänkin, silloin kun tuli viikonloppuna liikenteeseen lähdettyä. Onnistuinpa yhdellä reissulla juomaan itseni siihen kuntoon, ettei enää jalatkaan oikein kantaneet, jonka seurauksena syntyi sitten erilaisia vammoja ja ruhjeita. Sellainen toimintahan kyllä kertoo itsellenikin, ettei homma ole silloin enää ihan terveellä pohjalla. Itse rymytyt fyysiset kolhut olen toki oppinut itse nuolemaan. Pahinta on kuitenkin ollut puolison totaalinen kyllästyminen alkoholin käyttöön, joka on vuosien saatossa ollut ajoittain hyvinkin rajua, jolloin olen joutunut monenlaisiin ongelmiin ja tappeluihinkin. Viimeisten vuosien aikana aikana alkoholin käyttö kuitenkin harventunut runsaasti siitä, mitä se nuorempana on ollut; vuoden aikana useampana kuukautena useana viikonloppuna.
Läheisen totaalinen kyllästyminen on kuitenkin johtanut siihen, että yli vuosikymmenen kestänyt yhteiselo uhkaa päättyä. Arjen keskellä unohtuu totaalisesti välillä muiden huomioiminen, kun oma pää ei ole sellaisessa kunnossa, että pystyisi rentoutumaan ja nauttimaan läheisten kanssa siitä, mitä ympärillä on. Nämä tapahtumat antoivat kuitenkin taas omanlaisensa potkun perseelle, että olin paikalliseen terveysasemaan yhteydessä, tiedustellen olisiko ADHD diagnostiikan suhteen tehtävissä mitään. Yhteydenottoon minua rohkaisi myös se, että tiesin sen lääkärin lähteneen pois, jonka kanssa ei vuorovaikutus sujunut. Hoitajan kanssa olimme jo aiemmin keskustelleet, että kyseinen lääkäri on terveysasemalla vain kesään saakka. Mielestäni lääkäreiden vaihtuminen harvoin on kenenkään etu, mutta silloin, jos luottamuksellisen suhteen muodostuminen ei onnistu, näen sen erittäin hyvänä asiana.
Kulunut kesä on tähän saakka ollut erittäin hyvä sään puolesta, josta olen osannut nauttia, ainakin ajoittain. Perhe-elämän kriisiytyminen on kuitenkin tehnyt elämästäni entistä suurempaa kärsimystä. Mikään ei oikein kiinnosta eikä huvita. Jatkuva jumittaminen, saamatta aikaan mitään järkevää kyllä sujuu luonnostaan. Mutta kun aamulla herää, ahdistus ilmoittaa heti olemassa olostaan. Työntekokaan ei oikein ole ollut mielekästä. Työympäristössä ja työntekopaikassani tapahtui keväällä muutoksia, joiden vaikutus ei omaan jaksamiseen ole ollut lainkaan mieluisa. Työn välitön kuormitus on vähentynyt, mutta samaan aikaan myös keskittymistä vaativan työn osuus vähentynyt, joka on tähän asti ollut työni suola. Tällä hetkellä tuntuu, että elämänhalukin on kadonnut. Olen pelonsekaisin tuntein pohtinut, että mitä tulee tapahtumaan ja mitä tästä kaikesta seuraa. Oltuani yhteydessä terveydenhuoltoon, silloin sain tämän viikon lopulle ajan psykiatrille – kuulemma harvinaisen hyvä tilanne, että erikoislääkärille saa ajan parin viikon päähän. Minä olen kyllä vahvasti eri mieltä tilanteen hyvyydestä ja hoitoyksikön laadukkuudesta, jos puhutaan viikkojen odotuksesta. Tämä kesä on kyllä ollut suoraan sanottuna täysin perseestä. Kunpa omaisin sellaisen keskittymiskyvyn, jotta pystyisin keskittymään ja nauttimaan arkisista asioista. Toinen taito, jonka osaamisesta olisin iloinen, että osaisin hukuttaa itseni vaikkapa suoratoistopalveluiden ja äänikirjojen maailmaan, mutta kun ei riitä keskittymiskyky niihinkään. Erilaisella hömpällä olisi mukava pyrkiä hautaamaan jatkuvat negatiiviset ajatuskierteet, sekä niistä aiheutuvan järjettömän pahan ahdistuksen. Luulen, että psykiatrin tapaaminen tulee olemaan täysi pettymys suhteessa odotuksiini. Sitten en tiedä mitä teen – tuntuu, että yhdelle ihmiselle on annettu liian suuri taakka kannettavaksi. Toivoisin, että saisin jonkun selityksen omaan pahaan olooni; olkoon syy sitten mielenterveyden ongelma, aivovamma, ADHD, persoonallisuushäiriö tai mikä tahansa. Mutta tämä elo on liian raskasta, kun tuntee, että olo ei ole hyvä eikä elämä maistu eikä luista. Pidempään häirinneet ajoittaiset uniongelmat muiden edellämainitsemieni haasteiden kanssa on myös saanut ajoittain toivomaan iltaisin, että kunpa nukahtaisin, mutta ei tarvitsisi enää koskaan herätä tähän painajaiseen. Kuolemaa en pelkää, lukuun ottamatta sitä hetkeä, että kuolema olisikin tuskallinen.
Mitä suuremmat odotukset – sitä korkeammalta putoaa, sen jouduin taas kerran oppimaan, ehkä kovimman kautta.