Tehtävälistassa on enemmän tehtävää kuin minulla on energiaa suorittaa. Ajatus ei kulje, ei jaksa, ei huvita eikä kiinnosta edes miettiä, mitä tehtäviä listalta voisi raakata vaan suoraan helvettiin. Turhautumisen määrä on valtava. Välillä, ajoittain siis useita kertoja päivässä mieleen hiipii koko elämän mielekkyys – paremminkin siis epämiellyttävyys. Riittämättömyyden tunne tuntuu kalvavana ja raastavana vitutuksena. Tähän avautumiseen varmaan monella löytyy helppoja ehdotuksia elämän priorisoimiseen ja siivoamiseen. Näiden ajatusten kirjoittaminen auttaa itseänikin jäsentämään omia ajatuksiani. Elämäntilanne on sellaisessa vaiheessa, että oman elämän tulevaisuuden investointien takia joudun viettämään paljon aikaa usean sadan kilometrin päässä rakkaimmistani. Nämä tulevaisuuden investoinnit liittyvät oman ammattitaidon kehittämiseen. Niiltä osin elämässäni on antoisa jakso, mutta jatkuva väsymys ja toimintaympäristön rytmitys on itselleni soveltumaton. Joku viisashan on sanonut, että ihminen on sopeutuja – kaikkeen muuhun tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä, koska se ehtii sulamaan ennen kuin siihen tottuu. Kun tästäkin kokemuksesta selviän, niin taas voi yrittää jatkaa tasaisempaa elämää pätevämpänä.
Elämä on kuitenkin sikäli paradoksaalista, ettei organisaatioita kiinnosta niinkään yksilötason osaaminen ja toiminta. Yksikään organisaatio ei ole riippuvainen yhdestäkään yksilöstä, mutta kääntäen organisaatio on todellisuudessa riippuvainen yksilöistä ja heidän osaamisesta. Organisaatiohan koostuu yksilöistä. Organisaatiot itsessään ovat kuitenkin kasvottomia, yleensä niin kutsuttuja oikeushenkilöitä, kuten kuntayhtymiä tai osakeyhtiöitä. Organisaation tehtävät ovat omistajapohjasta riippuvaisia. Kuntayhtymän tehtävänä on tuottaa palveluita omistajilleen. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa. Organisaatioille on ominaista turvata oma olemassaolonsa. Vaikka organisaatiot ovat kasvottomia, päätöksiä organisaation kaikilla tasoilla kuitenkin tekevät ihmiset yksilöinä tai kollektiiveina. Organisaation olemassaoloa ja perustehtävän hoitoa turvaavat ihmiset tekevät yksilöiden arkeen vaikuttavat päätökset organisaation etu edellä. Yksilön edulla ei ole merkitystä tässä päätöksenteossa.
Tässä ajassa selvitäkseni tarvitsen itsekkyyttä. Itsekin vihaan itsekkyyttä ja yksilökeskeistä ajattelua, eli individualismia. Terve itsekkyys on kuitenkin välttämätön edellytys omalle jaksamiselle ja selviytymiselle. Koen kuitenkin toimivani terveellisellä tavalla itsekkäästi, oman etuni huomioiden. Tämä tunnetaan myös nimellä egoismi. Toisaalta koen toimivani osittain myös uhrautuvasti yhteisön edun mukaisesti, altruistisesti. Työelämässä moni kuitenkin käyttäytyy mielestäni liian kiltisti oman etunsa vastaisesti, oman jaksamisensa kustannuksella, sen sijaan että organisaatio huomioisi tärkeimmän voimavaransa, yksilöt, joista se koostuu, jotka hoitavat organisaation kaikki päivittäiset toiminnot ja pitävät sen hengissä. Tuntuu että nykyään kuitenkin vallitsee jatkuva pelon ilmapiiri. Jokainen on huolissaan omasta pärjäämisestään, jolloin sorrutaan niin sanottuun perseen nuoleskeluun ja miellyttämiseen, vaikka organisaation käskijänä sattuisi olemaan joku jopa narsistisella tavalla käyttäytyvä ihminen. Jokainen on oman onnensa seppä, kukaan ei huolehdi puolestani hyvinvoinnistani tai jaksamisestani, jos en tee sitä itse. Olen onnekas, koska minulla lähipiirissäni ihmisiä tukenani, vaikka en kaikkea vitutustani voi enkä kykene heille purkamaan. He auttavat kuitenkin jaksamaan. Tästä on mielestäni Suomessa yhteiskunnan tasolla talvisodan henki kaukana!
”Tanssii terä valtimollasi
Turmion kätilöt – Sikiö
Vaikeroinnin vakuumi vaientaa
Jos sinä kerran tahdot täältä pois
Ole hyvä ja kuole jo tänään”
