Onko asiat muuttuneet paremmiksi 2000-luvulla? Mielestäni yhteiskunta on täysin muuttunut muutaman vuosikymmen aikana. Hehkulamppu keksittiin 1800-luvulla. Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisenä hehkulamppu otettiin käyttöön Tampereella, Finlaysonin tehtaalla vuonna 1882. Ennen hehkulampun käyttöönottoa teollistuminen on ollut jo valloillaan. 1800-luvulle tullessa käsin- ja lihasvoimalla tehtävää työtä alettiin korvaamaan teollisesti teknologian kehittyessä. Käyttöön alettiin valjastaa uutta teknologiaa; vesivoimaa, höyrykone, polttomoottori ja sähkömoottorit. Aiemmin ihmiselämä on keskittynyt työntekoon elämän perustarpeiden tyydyttämiseksi – nykyään asia vaikuttaa kääntyneen päälaelleen, jossa elämme tehdäksemme töitä, jolla mahdollistamme vapaa-ajan aktiviteetteja.
Oliko ennen kaikki paremmin? Mielestä oli ja ei ollut. Luulen, että sen entisen ajan maailma olisi kuitenkin ihmiselle edelleen luontainen. Teknologian ja kaiken osaamisen ja ymmärryksen kehittyessä myös ihmisen elinikä on pidentynyt. Mutta onko ihminen kyennyt muuntautumaan samassa tahdissa, kuin yhteiskunta on muuttunut. Silloin kun kaikki tekeminen tehtiin lihasvoimin, ei tarvinnut miettiä kuntosalia, jääkiekkoa, spinningiä tai muuta harrastusta. Nykyään ihminen ei päivittäisessä työnteossaan välttämättä kuluta energiaa niin paljoa, kuin saa sitä ruoasta ja erilaisista herkuista. Tämä on ihmiseen liittyen vain yksi näkökulma, fyysinen näkökulma. Kuinkas sitten psyykkinen ja fyysinen näkökulma? Ihminenhän on psyko-fyysissosiaalinen kokonaisuus.
Itse koen kuuluvani siihen väestöluokkaan, jolle nykyinen yhteiskuntamalli vaatimuksineen ja odotuksineen on haastava. Olen käynyt lävitse ADHD protokollan mukaiset tutkimukset, josta lopputulemana psykologin lausunto, jonka mukaan minulla on ADHD:n kombinoitu muoto, eli tarkkaamattomuus- ja ylivilkkausmuotoinen. Itselläni on kuitenkin aikuisiällä ammatinvalinta onnistunut melko hyvin. Työ on pääosin vaihtelevaa ja kohtaan paljon erilaisia ihmisiä. Työt tehdään kuitenkin tietynlaisten toimintamallien rajoissa, mutta vaihtelevuutta itselleni on riittävästi. Eri toimipisteissä itse työn vähyys on alkanut aiheuttamaan haasteita, koska suuri osa kuluu valmiuden ylläpitämisessä, koska työympäristö on asukasmäärältään pieni.
Teini-iästä asti tutuksi tulleet ahdistus ja paniikkikohtaukset on pysyneet mukana matkassa mukana kaikki vuodet, vuosikymmenetkin. Nyt on kuitenkin mennyt yli vuosi, että olo on ollut oikeasti saatanan raskas. Kuolema on ollut mielessä miltei päivittäin; mitään konkreettista en ole aikonut toteuttaa, mutta en tiedä, kauanko tätä paskaa oloa jaksaa tai pitää jaksaa?
”Mä muistan miten seinää vasten hakkasin päätä, kun tuntu että oon tullut nyt matkani päähän. Miksi jatkaisin täällä tätä elämää turhaan, kun pieni hetki onnee on pelkästään unta. Pelkään tätä mustaa maailmaa, tuskaa ja kipua, ja kun katon peiliin, peilikuva vaan vituttaa. Mietin kaikkee ikävää ja vaivun taas itkuun, menneisyyden haamut pääs huudan painukaa vittuun!” -Ville Nurminen