Tapahtumien vuosi 2020 – mitä on vielä edessä?

Neurominority

Wuhan nuha, joka sai nimekseen COVID-19. Virus on SARS viruksen kehittyneempi versio SARS-CoV-2.[1] Taudista uutisointi alkoi lisääntymään massiivisesti alkuvuodesta 2020, kunnes maailman terveysjärjestö WHO julisti epidemian maailmanlaajuiseksi pandemiaksi keskiviikkona 11.03.2020.[2] Näihin tapahtumiin liittyviä sotkuja ja sekoiluja jokainen on varmaan saanut seurata eri uutiskanavia pitkin vähintäänkin riittävästi. Kesä on Suomen osalta mennyt varsin rauhallisesti, kun keväällä yhteiskunnan sulkemisen jälkeen ihmiset omaksuivat aivan uudenlaiseen hygienian toteuttamistason. Ihmisten valveutuneen toiminnan ansiosta luultavasti myös kausi-influenssat ja vatsatautien ilmaantuvuus ja esiintyvyys jäi vähäiseksi. Etenkin lapsiperheissä vatsatautiset ovat yleensä joka vuotinen riesa. Meillä vatsatautien sairastaminen jäi huomattavasti edellistä vuotta vähäisemmäksi, eikä ollut juuri muutakaan sairastelua perinteisten infektiotautien osalta. Yhteiskunta on mennyt myös melko sekaisin monella tasolla. Suomeen suurimmat vaikuttavat asiat ovat taloudellisia.

Omaan opiskeluun koronalla oli myös suuri vaikutus. Opinnot muuttuivat etäopinnoiksi täysin. Tentit ja erilaiset seminaarit toteutettiin myös tietokoneen avulla internetin mahdollisuuksia hyödyntäen. Itse koin tämän opiskelutavan helpoksi ja luontevaksi. Kaikki ei varmastikaan ole samaa mieltä asiasta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että koko yhteiskunta joutui pakon edessä käyttämään teknologian suomia mahdollisuuksia, joita ei normaalin muutosvastarinnan vuoksi ole luultavastikaan otettu käyttöön, vaikka kaikki on ollut pelkästään käyttöönottoa vailla. Erilaisiin kokouksiin osallistuminen oli kyllä sitten todella tuskaisaa, muun muassa eri organisaatioiden toimintaan liittyvien tärkeiden seminaarien osalta, joissa asiaa oli yleensä valtavasti. Pisimmillään kahden päivän mittaiset maratonit oli todella haasteellisia oman keskittymiskyvyn kannalta. Löysin monta kertaa itseni puhelin kädessä pelaamassa mobiilipelejä sekä lukemassa eri aiheisiin liittyviä julkaisuja. Perheellämme on todella hyvät tukiverkostot, joka mahdollisti perheemme aikuisten suoriutumisen työssä ja opiskelussa. Kaikilla asiat eivät varmastikaan menneet näin hyvin.

Oman keskittymiskyvyn puute ja ajatusten harhailu aiheuttaa jatkuvasti haasteita normaalissa arjessa. Itse olen parhaimmillani muuttuvissa tilanteissa sekä paineen alaisena. Nämä samat haasteet ovat varmasti tuttuja monille, joiden normaalit toiminnot poikkeavat normaalina pidetystä neurotyypillisten ajatus- ja toimintamallista.[3] Olen pyrkinyt aktiivisesti pääsemään tutkimuksiin, jossa voitaisiin kenties diagnosoida tai poissulkea ADHD ja / tai ADD. Lähipiiristä kuitenkin on tullut herättäviä ajatuksia, jotka on saanut itseni kiinnittämään huomiota omaan toimintaan. En tarkkaile kuitenkaan itseäni mitenkään neuroottisesti, mutta päivittäin ei voi olla huomaamatta asioiden unohtelua, tavaroiden hukkumista, kärsimättömyyttä ja lyhytpinnaisuutta. Olen viimeksi kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana saanut poltettua itseni loppuun työtehtävissä. Sen jälkeen minulla on eri terveydenhuollon toimijoiden näkökulmasta riippuen hoidettu masennusta ja / tai ahdistusta, erilaisin lääkkeellisin menetelmin. Lääkärit on määrännyt erilaisia lääkkeitä, joita olen syönyt kuukausista vuosiin. Joillain lääkkeillä haittavaikutukset oli liian häiritseviä eivätkä ne väistyneen missään vaiheessa, enkä ole missään vaiheessa havainnut lääkkeistä minkäänlaista apua toimintakykyynikään. Olen syönyt eri lääkeaineita eri tavoin vaikuttavista lääkeaineryhmistä, kuten SSRI, SNRI, trisyksisiä, MAO-estäjiä, bupripionia ja bentsoja. Bentsot on ollut ainoa lääkeryhmä, josta olen kokenut saaneeni ahdistuneisuuteen lievitystä ilman koettuja haittavaikutuksia. Xanor oli joskus käytössä, joka sekin oli toimiva, mutta siihen huomasi selvästi kehittyvän toleranssin ja aiheutuvan siitä vieroitusoireita. Lopettaminen onneksi sujui senkin kanssa suhteellisen kivuttomasti. Tällä hetkellä käytössä on mennyt useiden vuosien ajan venlafaksiini, josta en ole myöskään huomannut saaneeni juuri minkäänlaista apua ahdistuneisuuteen tai vitutukseen, jotka vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan, joka on pääsääntöisesti normaaliin elämään liittyvää. Alkoholia on joskus myös mennyt viikonloppuisin runsaastikin. Nykyisen käsitykseni mukaan sitä on tullut käytettyä itselääkintänä. Sillä pääsi hetkellisesti ahdistuksesta eroon ja murheet unohtuivat, mutta ne löytyi sitten aina edestäpäin. Tällä hetkellä on meneillään venlafaksiinin lopetus asteittain. Olen syönyt sitä jo useita vuosia, enkä ole siitäkään huomannut mitään apua. Haittavaikutuksetkin ovat venlafaksiinissa olleet vähäisimmät, mitä erilaisissa masennukseen ja ahdistukseen käytettävissä muissa lääkkeissäni on ollut. Nyt odotan että pääsisisin niihin ADHD tutkimuksiin. Niihin lienee ainoa reitti käy psykologin ja psykiatrin kautta, koska elämän varrelta löytyy tosiaan noita huonolla menestyksellä tehtyjä lääkehoitojaksoja ja kokeiluja eri diagnoosein.


[1] https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/situation-reports/20200211-sitrep-22-ncov.pdf

[2] https://yle.fi/uutiset/3-11252573

[3] https://www-forbes-com.cdn.ampproject.org/c/s/www.forbes.com/sites/drnancydoyle/2020/03/24/the-world-needs-neurodiversity-unusual-times-call-for-unusual-thinking/amp/

Valehtelenko itselleni?

Se oli ihan kuningasidea ♕

Joskus pohdin omaa toimintaani, en voi välttyä ajatukselta, että keksinkö itse tekosyitä joidenkin asioiden tekemiselle tai tekemättä jättämiselle? Olenko vain tyhmä ja laiska tai hedonisti? Tällä hetkellä kuormittava elämäntilanne prässää jotakuinkin kolmesta suunnasta – työ, opiskelu ja perheenhuomioiminen kahden edellä mainitsemani asian prässätessä. Ehkä eniten vituttaa nyt liian pitkään kalvanut riittämättömyyden tunne. Kaikesta huolimatta minulla vallitsee ymmärrys siitä, että olen itse vastuussa omasta elämästäni. Olen vastuussa myös elämän jatkumon kasvattamisesta parhaalla mahdollisella tavalla. En osaa sanoa kauanko tämä mielentila on nyt vaivannut. Ehkä tämä fiilis alkoi loppuvuodesta 2019 kun siinä tuli tehtyä aika intensiivisesti kouluhommia. Kaikki tulonhankintaan ja itsensä kouluttamiseen liittyvä aika on pois perheen kanssa vietetystä ajasta. Töiden takia pelkästään kertyy vuositasolla kymmeniä kotoa pois vietettyjä öitä. Sitten vielä kouluviikolla pitää, ehkä voisi myös ajatella, että voi tai saa – mutta en minä tästä kykene nauttimaan. Viime vuonnakin olin kymmeniä päiviä pois kotoa koulun takia. Opiskeluun kyllä pystyy panostamaan ja saan lyhennettyä päättymätöntä ”To Do” listaa asia kerrallaan, vaikka pitkissä kantimissa nekin ovat, suurehkoja kokonaisuuksia kuitenkin pitää työstää koko ajan. Juuri nytkin olisi paljon muuta tekemistä, mutta ei vaan fokusointi onnistu, kun päässä myllertää vitutuksen, väsymyksen ja epätoivon sekaisia tunteita. Tämä kirjoittaminen on toisaalta hyvä tapa selventää omia ajatuksia itselleenkin.

Kävin viimeviikolla tekemässä ADHD ”seulontatestin”. Ei siitä mitään suuria pisteitä tullut, mutta on kuitenkin lappu täytetty ja sitä voivat sitten niiden asioiden kanssa työkseen olevat pohtia, onko tarvetta tehdä jotain muutakin tutkimuksia lapun täyttelyn lisäksi. Se on nyt kuitenkin ensimmäinen askel omien ajatusten selventämisessä. Päässä vilisee välillä ajatuksia sen verran, että välillä tulee mieleen, että psykoosia puskee 😊 Mutta ehkei kuitenkaan, ainakin olen luottavainen sen suhteen, että jos siinä lotossa voittaisi, niin saisi sitten ainakin täysin sairaudentunnottoman tilan. Se mikä pyörii päällimmäisenä päässä tästä viikosta, on vitutus omasta mielestäni opettajan täysin ala-arvoisesta opettamisesta ja ohjaamisesta. Kuvittelisin, että jos kymmenet ihmiset keskittyvät opiskeluun ja iso osa heistä järjestää elämäänsä ja kalenteriaan sen mukaan, että pystyy osallistumaan opetukseen, niin kyllähän me opiskelijat nyt jumalauta ansaittaisiin saada edes laadukasta opetusta. Onneksi tällaisia mielestäni huonoja opettajia on osunut kohdalleni vain yksi, mutta jokainen hänen ohjaamansa kurssi on turhauttava.

Kaikesta huolimatta, tunnen itseni kuitenkin juuri nyt melko onnelliseksi kaikesta myllerryksestä huolimatta. Odotan vain että pääsisipä jo kotiin.

Lauantai on päivä muiden joukossa

Tänään oli keskeytymättömän työn tekijän normaali duunipäivä. Heräsin aamulla kuuden jälkeen jo ennen kellon soittoa. Olis ollut tehokasta nukkumisaikaa vielä yli puolituntia, mutta ei väkisin. Yöllä tuli havahduttua varmaan jokaiseen käännökseen, kun vähän lihaksia juili.

Kotona alkuilta meni rattoisasti verenpainetta mittaillen kun oli oli vähän höntti oli; systolinen paine oli ihan maltillinen 130-140 luokkaa kuten yleensäkin, mutta diastolinen pyöri jossain 98-88 hujakoilla. Liekkö vähän stressi ja pieni hermojen kireyskin siihen vaikuttaa. Siinähän on hyvä syy kattella vähän tarkemmin ruokavaliota. Siksi söinkin saunan jälkeen lihapiirakkaa makkaralla ja munalla höystettynä. En laittanut kaikkia mausteita, tyydyin vain ketsuppiin. Sitten tuli katteltua myös Putouksen ’Grande finale’ jakso. Se olikin ainoa jakso mitä olen sitä tällä kaudella seurannut. Television katselu on jäänyt itsellä viimevuosina hyvin vähälle, ei sieltä tule juuri mitään järkevää katottavaakaan. Nyt on illan hiljentymishetki, kun jälkikasvu tuli tänään teatterireissulta kotiin. Itselläkin on aika alkaa latailemaan akkuja huomisen päivän duuneihin.

Uuteen nousuun

Tämä blogi toimii mun omana päiväkirjana, sinäkin voit täältä lueskella mitä mä tuohuilen, jos kiinnostaa. Tänään oli taas aika tehdä pieni interventio elämäntapoihin, siis tarkastella vähän ruokailutottumuksia ja lisätä liikuntaa. On ollut paljon kiireisiä aikoja, jolloin itsestä ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen meinaa jäädä vähemmälle.

Otin tänään käyttöön vanhan tutun ravitsemuksen seurantapalvelun. Nyt tässä puuroa sulatellessa kerään motivaatiota liikkumaan lähtemiseen.