Artikkelit

Julkaistu

Tuuliajolla

Neuropsykiatristen haasteiden olemassaolon selvittely on ollut kyllä todella vaikea prosessi. Tie tähän selvittelypolun alkuun on ollut myös pitkä ja ajoittain kivinen – matkalle mahtuu paljon niin ylä- kuin alamäkiäkin. Olen itse esittänyt terveydenhuollon ammattilaisille selvittämispyynnön nepsyoireista vuonna 2019. Prosessin alkuun saaminen oli todella yskivää. Kun prosessi viimein saatiin käyntiin, psykologin tutkimukset tehtyä, joiden lopputuloksena oli hyvinkin yksiselitteinen lausunto; kriteerit täyttyvät selkeästi sekä tarkkaavaisuuden että impulsiivisuuden osalta. Mutta jottei asiat olisi liian yksinkertaisia, vaikuttaa prosessin ongelmat alkaneet diagnoosin vahvistamisen kohdalla, kun vihdoin koitti se aika, että pääsin lääkärin pakeille tämän vuoden alussa. Lääkäri alkoi sitten tekemään omaa mielentilaselvitystään. Erotusdiagnostiikkaa ja poissulkua muiden psykiatristen häiriöiden osalta. Vastaanottoaikojen välissä on ollut aina noin kuukausi. Sekään ei helpota minua. Nyt on sitten sukset mennyt ristiin hoitavan lääkärin kanssa. Lääkäri on sitä mieltä, että psykologin diagnostiikan aikana käytössäni ollut, pienehköllä annoksella menevä bentsodiatsepiinilääkitys ei olisi saanut olla käytössä. Sellaisesta ei kukaan osannut kertoa aikaisemmin missään vaiheessa prosessia. Bentsodiatsepiinit ovat olleet itselläni ainoa lääkeryhmä, joka on auttanut elämäni aikana ahdistukseen ja paniikkioireisiin. Lääkekokeiluja kaiken parantavilla MAO-estäjillä, SSRI- ja SNRI ryhmän lääkkeillä on kyllä tehty useita, vuodesta 2007 lähtien, joista kaikilla lääkkeillä on tullut haittavaikutuksia, ilman mainittavia hyötyjä. Viimevuosina niitä on jopa kokeiltu parantamaan tarkkaavaisuuden ongelmia, tuloksetta!

Nyt tilanteeni on vaan, ja kelluu. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Olen täysin neuvoton. Viimeisimpien tietojen valossa minun pitäisi lopettaa bentsodiatsepiinien käyttö, olla vähintään kolme kuukautta käyttämättä niitä, jonka jälkeen lääkäri arvioisi uudestaan psykologin jo tutkimia asioita. Perusteluita pyydättäessä lääkäri ei niitä suostunut kertomaan, tai sitten hän ei niitä osannut kertoa. Lääkäri ei kuulemma ehtisi hoitamaan lainkaan potilaita, jos potilaalle pitäisi kertoa heidän kysyessään, että mihin tieteelliseen näyttöön asiat perustuvat. Loppukaneettina hän vetosi omaan ammattiasemaansa ja koulutukseena. Argumentum ad auctoritatem, eli auktoriteettiin vetoaminen. Lääketieteenhän pitäisi olla vahvasti näyttöön perustuvaa (evidence-based medicine, EBM). Ajankohtaisen, parhaan näytön tunnollista, selkeää ja harkittua käyttöä yksittäisten potilaiden hoitopäätöksien tekoon. Näyttöön perustuvan lääketieteen käytäntö tarkoittaa kliinisen asiantuntemuksen ja parhaan käytettävissä olevan, systemaattisen tutkimuksen tuottaman näytön yhdistämistä. Lähinnä tuntuu siltä, että minut tuupattiin tuuliajolle merelle veneellä, josta on tulppa irrotettu. Antaa ajan kulua ja odotellaan, milloin vene uppoaa.

**************************************
Postissa uus maksumuistutus,
puuttuu kokonaan itseluottamus
Mailissa uus lainahakemus,
Se on pelkkä mielikuvitus
Ahdistukseen vedät kossua,
sitten syytät siitä sossua
Skidit ne, itkee vierellä,
totuutta sä alat kierrellä

Ei edes hetkellistä onnea
Nää ei oo pelkkii huhuja,
ihan jokapäiväsiä juttuja
Et edes muista sun muksuja

KÄTYRIT – LÄHIÖMUTSI

Julkaistu

Onko itsetuhoisia ajatuksia?

Kun olen miettinyt jo useamman päivän, että kuinka oloa voisi saada jotenkin kevyemmäksi. Kun olen vatvonut asioita, mitä kertoisin, jos olisin yhteydessä päivystykseen – rohkaistun soittamaan. Puhelu ei kuitenkaan johtanut mihinkään, ainakaan sillä hetkellä. Toki siitä käynnistyi terveydenhuollon organisaation sisäinen koneisto, jossa puheluuni vastannut terveydenhuollon ammattilainen alkoi selvittämään eri tahoilta mahdollisuuksia yrittää saada helpotusta olooni. Eihän tälle asialle mitään saatu tehtyä vuonna 2020.

Loppusyksyllä 2020 pääsin pitkän odotuksen jälkeen neuropsykologisiin ADHD tutkimuksiin, jossa prosessi eteni psykologin tutkimusten merkeissä, erilaisten prosessiin kuuluvien asioiden selvittämisellä. Näihin kuuluu muun muassa karkea seula, jossa kartoitetaan mahdollisten ADHD oireiden ilmenemistä. Sen jälkeen ohjeistusta erinäisistä menneisyyden dokumenttien tarpeesta, jotka toimitin seuraavalla tapaamiskerralla. Näitä olivat muun muassa peruskoulun todistukset. Vanhoja todistuksia ja muita dokumentteja toimittaessani tehtiin myös diagnostinen haastattelu asianmukaisten menetelmien mukaisesti, jossa selviteltiin elämän ja arjen sujuvuutta elämän eri osa-alueilla. Sen jälkeen tutkimuksiin sisältyi psykologin toimesta omaisten haastatteluita. Lopputulemana psykologin lausunto on mielestäni hyvin yksiselitteinen, jossa yhteenvedossa todetaan diagnostisten ADHD kriteereiden täyttyvän. Yhdistetty muoto, tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Psykologihan on se ammattihenkilö, joka tekee taustaselvitykset elämän kulusta ja arjen haasteita. Varsinainen diagnoosin asettaminen ja lääkityksen tarpeellisuuden arviointi kuuluu aiheeseen perehtyneelle lääkärille, käytännössä omassa tapauksessani psykiatrille.

Lääkärille varattiin aikoja heti psykologin toimesta, kun olimme käyneet yhdessä lävitse yhteenvedon. Ensimmäiset lääkäriajat olivat saatavilla vasta tämän kuluvan vuoden 2021 puolella. Varattiin heti ensimmäinen mahdollinen soittoaika, joka oli saatavilla, sekä vastaanottoaika. Kun vuosi oli vaihtunut ja koitti se päivä, jolloin lääkäri soitti, oli varattu aika sen mittainen, että siinä lääkäri lähinnä päätyi toteamaan tilanteen; jatkekaan keskustelua ja kartoitetaan tilanne vastaanotolla. Lääkäri pyrki puhelussamme esittämään asian hoitamista yhteisymmärryksessä, josta esitin perustellusti oman eriävän näkemykseni. Tämän soittoajan osalta katson ainoastaan tuhlatun kaikkien osapuolten aikaa. Olin yhteydessä hoitajaan, jonka kanssa olen aiemmin asioita hoitanut. Hän otti sujuvasti kopin asiastani. Samana päivänä sain hoitajalta vielä puhelun, jossa hän kertoi ajan järjestyneen toiselle lääkärille hieman nopeammin. Sen vastaanoton aika ei ole kuitenkaan vielä koittanut tätä tekstiä kirjoittaessani. Asiani hoitaakseen ottanut lääkäri oli määrännyt erinäisiä elimellisen puolen tutkimuksia vielä tehtäväksi ennen vastaanottoaikaa. Kuluvalla viikolla olen käynyt prosessiin kuuluvasti käynyt kusemassa purkkiin, eli antamassa virtsanäytteen huumausaine seulaa varten. Tämä luonnollisesti toteutetaan valvotusti hoitajan seisoessa vieressä, kun yrität itse saada kustua purkkiin toisen vahtiessa vieressä. Huumeita en käytä, eikä siitä myöskään ole epäilyä puheiden perusteella, mutta tämäkin on prosessiin kuuluva osa. Lisäksi kuluvalla viikolla on otettu lääkärin määräämien tutkimusten mukaisesti myös sydänfilmi, jolla ymmärtääkseni poissuljetaan sydänsairauksien olemassaolo. Lisäksi laboratoriossa otettiin lukuisia eri verinäytteitä, joilla katsotaan elimistön terveydentilaa ja toimintaa. Verta otettiin melkein kymmeneen eri putkeen tarpeellisia tutkimuksia varten.

Suomessa ei psyykkisiin vaivoihin saa apua nopeasti. Se on nähty. Jos sairastut psykoosiin, silloin pääset tai joudut hoitoon, muutoin saat kyllä odottaa, ehdit vaikka tekemään itsemurhan odotellessasi. Mutta eihän suomalainen mies apua tarvitse, saati että hakisi sitä. Osa totuutta myös on, että ei ole olemassa oikotietä onneen. Itse kuitenkin lottovoiton toivossa soitin päivystykseen loppuvuodesta 2020 – tuloksetta. Olen ollut hyvin odottavaisella mielellä, että voisiko ADHD lääkityksestä löytyä apua omaan elämääni. Olen täällä kirjoituksissani jo aiemmin kertonut jonkin verran taustaa, kuinka elämäni on kulkenut ennen tätä päivää. Koko tämä alkanut vuosi on ollut tuskaa. Lähinnä suurin vitutus aiheutuu omasta saamattomuudesta, jonka en miellä johtuvan laiskuudesta, joka hoituisi ottamalla itseä niskasta kiinni, kuten aiempien sukupolvien aikana on ollut tapana sanoa. En ole koskaan kysyttäessä kertonut, että itselläni olisi itsetuhoisia ajatuksia. Tähän voin kirjoittaa, että välillä on kyllä vuosien saatossa käynyt mielessä ajatuksia tästä kärsimyksestä eroon pääsemisestä. En ole itseäni koskaan vahingoittanut itseni vahingoittamistarkoituksessa. Alkoholin voimalla on menneisyydessä kyllä tapahtunut mitä typerämpiä asioita, täysin tahtomattani. Ihmisellä on yksi elämä, jonka haluan itse elää täysillä. Tämä ei kuitenkaan tällä hetkellä lähellekään täysin toteudu. Koen, että omat voimavarani on aivan lopussa, lähinnä vaan vituttaa. Tarkemmin kuvailtuna tuo vitutus on syvää ahdistusta, syksyllä palanneet paniikkikohtaukset eivät ole ainakaan helpottaneet. Kaikki energiani tuntuu kuluvan siihen, että saan pidettyä oman pääni pinnan yläpuolella. Vuosien saatossa on usein kaduttanut, etten ole jaksanut olla perheenjäsenilleni läsnä sillä tasolla, kuin haluan. Ei vaan jaksa! Nyt minulla on odotukset kuitenkin erittäin korkealla edessä häämöttävän lääkärin vastaanoton suhteen. Tällä hetkellä elämässä kaikki osa-alueet tuntuvat olevan päin helvettiä. Töissä jaksaminenkin on ollut pidempään vähän niin ja näin, muista asioista puhumattakaan.  Työ on kuitenkin ollut itselleni henkireikä, joka antaa ainakin yhtä paljon kuin se ottaa.



I tried so hard and got so far
But in the end, it doesn’t even matter
I had to fall to lose it all
But in the end, it doesn’t even matter

Linkin Park – In The End

Julkaistu

Miksi kaikki on synkkää paskaa

Sielunmaisemani voisi näyttää tältä?

Pään sisällä tuntuu jäytävä vitutus. Miltei jatkuvasti olo tuntuu tyhjältä – ja elämä merkityksettömältä. Päässä pyörii jatkuvasti tekemättömät tehtävät, ja niitä tuntuu riittävän. Puhelimen pikaviestimiin pukkaa viestiä, sähköpostia tulee useaan osoitteeseen. Ei edes huvita lukea niitä. Pitäisi selvittää aikatauluja, kuinka tulevaisuuden tekemisiä pitäisi järjestellä. Mutta kun vaan huvita. Pelaaminenkaan ei tunnu hyvältä; pelit ei suju ja siitäkin syystä alkaa vituttamaan. Aika sujuu nettiä selatessa. Alan etsimään jotain äänikirjaa, jota alkaa kuuntelemaan, sitten löydän itseni jonkun iltapäivälehden sivuilta lukemassa jotain paskaa, joka sekin alkaa vaan vituttamaan. En voi välttyä ajatukselta, että mikä vittu mua vaivaa!?

Toisaalta olen saanut tehtyä paljon asioita. Silti päänsisäinen tyhjyys, tai ainakin tunne siitä vaivaa. En ole ollut koskaan sellainen ihminen, joka kirjoittaisi päiväkirjaa. Sosiaalisen median aikakautena olen kuitenkin ajoittain purkanut pahaa oloani jollain tasolla someen. Olen huomannut, että nämä paskat fiilikset pistää mielen maahan etenkin syksyisin. Ei siihen ole mitkään kemialliset yhdisteetkään auttaneet – olen vuosien saatossa syönyt montaa erilaista paskaa lääkettä, joita on määrätty paniikki-, ahdistus- tai masennusoireisiin, minun kuitenkaan saamatta niistä hyötyä. Syksyisin etenkin valoisat ja kirkkaat päivät tuntuvat vittumaisilta. Synkkinä ja pimeinä päivinä mieli pysyy tasaisen latteana. Valoisana päivänä saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä lähteä jonnekin avoimille paikoille. En tiedä, mikä avoimissa paikoissa ahdistaa. Saattaa tulla tunne totaalisesta hallinnan menettämisestä. Siltaa saattaa tulla ajatus, mitä jos hyppäänkin tuosta alas. Joskus talvella, avoimella, jääpeitteisellä vesistöllä hiihtäessä on tullut sellainen täysin järjetön tunne, että painovoima katoaa. Tällaisessa tilanteessakin pystyn ajattelemaan selkeästi, että eihän sellainen ole mahdollista. Mutta miksi vitussa mun aivot kuitenkin saa elimistön reagoimaan siten, kuin kyseessä olisi oikeasti tilanne, jossa vaara uhkaa. Ymmärrän totaalisen hyvin, ettei maan vetovoima voi lakata olemasta yhden ihmisen kohdalla. Omalla järjelläni olen tulkinnut näitä oireita paniikkikohtauksiksikin. Somaattisesti mulla ei todettu minkäänlaisia sairauksia eikä vammoja, muttei niitä ole tosin koskaan tutkittu tai poissuljettukaan. Ei toki ole olemassa mitään todellisia viitteitä, etteikö sellaisia voisi ollakin. Kyllähän lotossakin joku voittaa monesti vuodessa päävoiton arvattuaan 7 oikeaa numeroa.

Elämässäni on kaikki hyvän elämän elementit. Lähipiiri joutuu kärsimään jatkuvasti kärttyisästä, kärsimättömästä ja keskittymiskyvyttömästä vanhemmasta sekä puolisosta. Ei riitä, että itseä vituttaa – vituttaa muidenkin puolesta. Ei auta positiivinen ajattelu eikä rentoutusharjoitukset. Tämä elämäni tunneskaala on saatananmoista vuoristorataa. Paljon paskaa, mutta toisaalta positiivisena asiana voi mainita, ettei unettomuus ole ollut nyt riesana. Herääminen sitä vastoin on yhtä helvettiä, kun sen joutuu tekemään herätyskellon tahtiin. Tätä omaa päänsisäistä ajatusten kimpoilua ei ole lainkaan helpottanut teini-ikää lähestyvän adhd-diagnoosin omaavan jälkeläisen oikuttelut. Hänellä on varmaan omia henkisiä ikään liittyviä kasvukipuja sekä impulsiivisuudesta ja ylivilkkaudesta johtuvaa keulimista.

Oma adhd tutkimuksiin pääseminen on venynyt jatkuvasti. En voi välttyä miettimästä, olisiko se mulle jonkinlainen henkilökohtainen lottovoitto, jos saisin itsekin adhd-diagnoosin, jos sellainen testeissä diagnosoitaisiin. En todellakaan halua olla tarkoituksella mulkku, mutta sellainen mä vaan taidan olla itselleni tärkeimpien ihmisten seurassa. Muussa elämässä pystyn suorittamaan velvollisuuteni omasta mielestä normaalilla, korrektilla käytöksellä.

Jää talon ovi auki
Se odottaa palaavaa
Viima huoneessa
Kynttilät sammuttaa
Poika herää
Kylmän syleilyyn
Ei tiennyt vielä kynttilöiden
Pöydällä saavan syyn

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Jäähyväiset

Julkaistu

EHKÄ ENITEN VITUTTAA KAIKKI

Vituttaa tuntua koneiston osalta. Missä on ihmisyys?

Tehtävälistassa on enemmän tehtävää kuin minulla on energiaa suorittaa. Ajatus ei kulje, ei jaksa, ei huvita eikä kiinnosta edes miettiä, mitä tehtäviä listalta voisi raakata vaan suoraan helvettiin. Turhautumisen määrä on valtava. Välillä, ajoittain siis useita kertoja päivässä mieleen hiipii koko elämän mielekkyys – paremminkin siis epämiellyttävyys. Riittämättömyyden tunne tuntuu kalvavana ja raastavana vitutuksena. Tähän avautumiseen varmaan monella löytyy helppoja ehdotuksia elämän priorisoimiseen ja siivoamiseen. Näiden ajatusten kirjoittaminen auttaa itseänikin jäsentämään omia ajatuksiani. Elämäntilanne on sellaisessa vaiheessa, että oman elämän tulevaisuuden investointien takia joudun viettämään paljon aikaa usean sadan kilometrin päässä rakkaimmistani. Nämä tulevaisuuden investoinnit liittyvät oman ammattitaidon kehittämiseen. Niiltä osin elämässäni on antoisa jakso, mutta jatkuva väsymys ja toimintaympäristön rytmitys on itselleni soveltumaton. Joku viisashan on sanonut, että ihminen on sopeutuja – kaikkeen muuhun tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä, koska se ehtii sulamaan ennen kuin siihen tottuu. Kun tästäkin kokemuksesta selviän, niin taas voi yrittää jatkaa tasaisempaa elämää pätevämpänä.

Elämä on kuitenkin sikäli paradoksaalista, ettei organisaatioita kiinnosta niinkään yksilötason osaaminen ja toiminta. Yksikään organisaatio ei ole riippuvainen yhdestäkään yksilöstä, mutta kääntäen organisaatio on todellisuudessa riippuvainen yksilöistä ja heidän osaamisesta. Organisaatiohan koostuu yksilöistä. Organisaatiot itsessään ovat kuitenkin kasvottomia, yleensä niin kutsuttuja oikeushenkilöitä, kuten kuntayhtymiä tai osakeyhtiöitä. Organisaation tehtävät ovat omistajapohjasta riippuvaisia. Kuntayhtymän tehtävänä on tuottaa palveluita omistajilleen. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa. Organisaatioille on ominaista turvata oma olemassaolonsa. Vaikka organisaatiot ovat kasvottomia, päätöksiä organisaation kaikilla tasoilla kuitenkin tekevät ihmiset yksilöinä tai kollektiiveina. Organisaation olemassaoloa ja perustehtävän hoitoa turvaavat ihmiset tekevät yksilöiden arkeen vaikuttavat päätökset organisaation etu edellä. Yksilön edulla ei ole merkitystä tässä päätöksenteossa.

Tässä ajassa selvitäkseni tarvitsen itsekkyyttä. Itsekin vihaan itsekkyyttä ja yksilökeskeistä ajattelua, eli individualismia. Terve itsekkyys on kuitenkin välttämätön edellytys omalle jaksamiselle ja selviytymiselle. Koen kuitenkin toimivani terveellisellä tavalla itsekkäästi, oman etuni huomioiden. Tämä tunnetaan myös nimellä egoismi. Toisaalta koen toimivani osittain myös uhrautuvasti yhteisön edun mukaisesti, altruistisesti. Työelämässä moni kuitenkin käyttäytyy mielestäni liian kiltisti oman etunsa vastaisesti, oman jaksamisensa kustannuksella, sen sijaan että organisaatio huomioisi tärkeimmän voimavaransa, yksilöt, joista se koostuu, jotka hoitavat organisaation kaikki päivittäiset toiminnot ja pitävät sen hengissä. Tuntuu että nykyään kuitenkin vallitsee jatkuva pelon ilmapiiri. Jokainen on huolissaan omasta pärjäämisestään, jolloin sorrutaan niin sanottuun perseen nuoleskeluun ja miellyttämiseen, vaikka organisaation käskijänä sattuisi olemaan joku jopa narsistisella tavalla käyttäytyvä ihminen. Jokainen on oman onnensa seppä, kukaan ei huolehdi puolestani hyvinvoinnistani tai jaksamisestani, jos en tee sitä itse. Olen onnekas, koska minulla lähipiirissäni ihmisiä tukenani, vaikka en kaikkea vitutustani voi enkä kykene heille purkamaan. He auttavat kuitenkin jaksamaan. Tästä on mielestäni Suomessa yhteiskunnan tasolla talvisodan henki kaukana!

”Tanssii terä valtimollasi
Vaikeroinnin vakuumi vaientaa
Jos sinä kerran tahdot täältä pois
Ole hyvä ja kuole jo tänään”

Turmion kätilöt – Sikiö

Julkaistu

Paistaa se aurinko joskus risukasaankin

Rakas päiväkirjani, pitkästä aikaa on taas ainakin hetkellisesti parempi fiilis. Nyt on ollut taas pidempi vitutusjakso. Olen ollut väsynyt päivisin. Tuntuu etten saa illalla unta. Päivällä keskittymiskyky ei riitä niihin asioihin, jotka olisivat opinnoissa etenemisen edellytys. Asiat hoituvat kuitenkin sitten sillä viime hetkellä. Tänään aamun heräämisen jälkeisen kankeuden hälvettyä on ollut hyvä fiilis, vaikka herätyskellon soidessa väsytti ja vitutti. Olen pohdiskellut elämää ja syntyjä syviä. Huomenna perjantaina tapahtuu jotain mukavaa, jota olen odottanut usean päivän ajan. Tämä koko elämä kuitenkin tuntuu olevan yhtä vitun suorittamista. Ulkoiset tekijät painostavat tekemään erilaisia asioita, jotka eivät ole kiinnostusprioriteeteissa listalla ykkössijalla. Ne asiat ovat kuitenkin sellaisia, että ne on pakko hoitaa. Ne vaikuttavat omaan asemoitumiseen tässä yhteiskunnassa, jonka kuvittelen näyttävän samalta kuin muurahaiskeko näyttää sisältä – tosin sillä erotuksella, että muurahaiset ovat ahkeria ja järjestelmällisiä. Me ihmiset joudumme usein toimimaan ulkoisten odotusten ja vaatimusten mukaisesti. Siitä voi oma etu ja rationaalisuus olla kaukana.

Koko tähänastinen elämä vaikuttaa olleen jonkinasteista suorittamista. Tiedän, että ihmiset suorittavat paljon oman terveytensä kustannuksella. Tulee erilaisia kansansairauksia, joita sitten ruvetaan hoitamaan lääkkeillä. Yhteiskunnan vaatimukset siis pakottavat tekemään meitä sellaisia asioita, jotka vievät aikaa pois meidän omien perustarpeidemme hoitamiselta, kuten liikunnalta ja pitää meidät itsemme poissa meille tärkeän lähipiirin ulottumattomilta. Siis jos kuulut siihen onnekkaaseen ryhmään, että sinulla on ympärilläsi lähipiiriä, joiden seurassa viihdyt, sekä ihmisiä, jotka ovat elämässäsi merkityksellisiä.

Istun kirjoittamassa tätä tekstiä pöydän äärellä. Hörpin kylmää kofeiinipitoista limonadia katsellen ikkunasta, kun ihmiset kiitävät kadulla kiireisen näköisinä. Ei toki kaikilla vaikuta olevan kiire, jotkut ovat selkeästi huolehtimassa omasta hyvinvoinnistaan; urheiluvaatteet yllä hölkäten. Ehkä nämäkin asiat voivat olla vain minun näkemyksiäni, joita ei kukaan voi kiistää minun subjektiivisina päätelminäni. Kiireisen näköiset, sähköpotkulaudoilla kiitävät ihmiset saattavat kiitää heille tärkeiden henkilöiden luokse. Muodikkaisiin urheiluvaatteisiin sonnustautunut trendikkään näköinen lenkkeilijä saattaa olla yhtä lailla henkisesti pahoinvoiva, pakonomaisesti urheileva, huonosta itsetunnosta kärsivä ihminen. Kaikki ei välttämättä siis ole sitä miltä näyttää. Nämä ovat minun näkymäni vilkkaalle kadulle pöytäni äärestä. Ajatukseni kumpuavat oman elämänkokemukseni myötä nähdyistä erilaisista tilanteista.

Meillä jokaisella on oma elämänpolkumme, jonka olemme jo kulkeneet ja mihin tulemme kulkemaan. Aina emme voi itse vaikuttaa aktiivisesti elämämme suuntaan. Ajoittain epävarmuus kalvaa sisintä niin perkeleesti. Olemme kaikki yksilöitä, joiden elämän arvot ja toimintamallit ovat muokkautuneet vallitsevan ympäristömme myötä tai seurauksena. Jotkut meistä tekee päätöksiä puhtaasti järjellä, toiset tunteella. Toki modernissa yhteiskunnassa kokonaisuuksien hahmottaminen ei ole aina yksinkertaista, enkä osaa itsekään luetella tyhjentävästi, pitäisikö asioita ja päätöksiä tehdä tunteella vai järjellä. Itse olen tottunut katsomaan maailmaa raadollisen realistisesti ja pyrin tekemään päätökset ja valinnat rationaalisesti. Yhteiskunta toimii kuitenkin tiettyjen lainalaisuuksien mukaisesti, jota ohjaavani tekijänä ei suinkaan vähäisimpänä ole raha.

P.S. Oma sijoitukseni nepsytutkimuksiin johtavalla polulla on jo yhden käden sormilla laskettava numero. Rakas läheiseni selvitti tämän asian puolestani.

”Minä odotan täällä tunnelissa jossa valo kylmä hohtaa.
Jossa pimeän koirat ulvoen tuon kirkkauden kuoron kohtaa.
Kaikki kävi niin pian kun aina luulin, että vähitellen lähden.
Minä katuisin vaan en tiedä kuinka enkä edes minkä tähden.
Valittaisinko puoli ääneen, johda kotimatka kesken jääneen.
Missä miten päin täytyisi olla huutaisinko, joss täällä sittenkin oot! ”
PMMP – Lautturi

Julkaistu

Syy-seuraussuheet

Kumpi oli ensin, muna vai kana? Olen aiemminkin pinnallisesti kirjoittanut omasta nuoruudestani. Jos asioita rupeaisi käymään läpi syvällisemmin, kaikesta säädöstä voisi varmaan kirjoittaa elämänkerrankin. Nyt on menossa Venlafaxin -lääkkeen lopettaminen. Lääkettä on tullut syötyä noin 6-7 vuotta, en muista tarkalleen että kuinka pitkään. Annos on ollut 150mg vuorokaudessa aamuisin. Aloitin tiputtamaan annosta sovitusti, omasta tahdostani, koska en koe saaneeni lääkkeestä mitään havaittavaa vaikutusta. Tiputuksen ensimmäiset kaksi viikkoa alennettu annos oli 75mg vuorokaudessa, aamuisin. Tänään on kolmas päivä annoksella 37,5mg vuorokaudessa, aamulla otettuna. Nyt alkaa puskemaan sitten läpi niitä lopetusoireita – kun vieroitusoireitahan masennuslääkkeiden lopettaminen ei virallisen totuuden mukaan aiheuta. Välillä tuntuu siltä niin kuin tulisi helvetinmoinen lisälyönti sydämeen. Mutta se jymäys ei kuitenkaan vaikuta tulevan sydämestä, vaan se lähtee päästä. Se on sellainen mellevä säpsäys, joka lyö kropan läpi päästä jalkoihin asti. Silmissä sumenee myös sadasosasekuntien hetkeksi.

ADHD tutkimuksiin odottelen edelleen pääsyä. Odotus on jatkunut varsinaisesti kuluvan vuoden alusta. Omia elämänhaasteita on yritetty hoitaa lääkkeellisesti ilman mainittavaa menestystä masennus- ja ahdistuslääkkeillä. Viime vuonna kuitenkin aloin saada läheiseltä ihmiseltä hienovaraisia ja vähän suorempiakin vihjauksia, että mun elämän haasteet saattaisivat selittyä neuropsykologisilla syillä. Jälkeläisellä on todettu koulutaipaleen alussa ADHD, johon aloitettiin lääkitys, jolla vaste on erittäin hyvä, mahdollistaen fiksun ihmisen oppimisen kykyjensä mukaisesti.  Sain taannoin käsiini vihkon, jossa on päiväkodin ja kodin välistä viestintää itsestäni, pienenä ja viattomana lapsena. Päiväkodissa on sattunut tapahtunut paljon. Tuli aika herkkä olo lukiessa kuusivuotiaan itsensä menoa ja touhotusta. Silloin on siis tutkittu MBD:tä. Minimal Brain Dysfunction (MBD) on siis ADHD:n (Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder) edeltäjä. Silloin ei ole diagnoosia tullut, vaikka meno on ollut hyvin levotonta. Toisaalta ajattelen, että ehkä ihan hyvä, ettei silloin ole MBD diagnoosia tullutkaan, koska hoitomenetelmät ovat kehittyneet viimevuosituhannelta aika paljon.

Julkaistu

Tapahtumien vuosi 2020 – mitä on vielä edessä?

Neurominority

Wuhan nuha, joka sai nimekseen COVID-19. Virus on SARS viruksen kehittyneempi versio SARS-CoV-2.[1] Taudista uutisointi alkoi lisääntymään massiivisesti alkuvuodesta 2020, kunnes maailman terveysjärjestö WHO julisti epidemian maailmanlaajuiseksi pandemiaksi keskiviikkona 11.03.2020.[2] Näihin tapahtumiin liittyviä sotkuja ja sekoiluja jokainen on varmaan saanut seurata eri uutiskanavia pitkin vähintäänkin riittävästi. Kesä on Suomen osalta mennyt varsin rauhallisesti, kun keväällä yhteiskunnan sulkemisen jälkeen ihmiset omaksuivat aivan uudenlaiseen hygienian toteuttamistason. Ihmisten valveutuneen toiminnan ansiosta luultavasti myös kausi-influenssat ja vatsatautien ilmaantuvuus ja esiintyvyys jäi vähäiseksi. Etenkin lapsiperheissä vatsatautiset ovat yleensä joka vuotinen riesa. Meillä vatsatautien sairastaminen jäi huomattavasti edellistä vuotta vähäisemmäksi, eikä ollut juuri muutakaan sairastelua perinteisten infektiotautien osalta. Yhteiskunta on mennyt myös melko sekaisin monella tasolla. Suomeen suurimmat vaikuttavat asiat ovat taloudellisia.

Omaan opiskeluun koronalla oli myös suuri vaikutus. Opinnot muuttuivat etäopinnoiksi täysin. Tentit ja erilaiset seminaarit toteutettiin myös tietokoneen avulla internetin mahdollisuuksia hyödyntäen. Itse koin tämän opiskelutavan helpoksi ja luontevaksi. Kaikki ei varmastikaan ole samaa mieltä asiasta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että koko yhteiskunta joutui pakon edessä käyttämään teknologian suomia mahdollisuuksia, joita ei normaalin muutosvastarinnan vuoksi ole luultavastikaan otettu käyttöön, vaikka kaikki on ollut pelkästään käyttöönottoa vailla. Erilaisiin kokouksiin osallistuminen oli kyllä sitten todella tuskaisaa, muun muassa eri organisaatioiden toimintaan liittyvien tärkeiden seminaarien osalta, joissa asiaa oli yleensä valtavasti. Pisimmillään kahden päivän mittaiset maratonit oli todella haasteellisia oman keskittymiskyvyn kannalta. Löysin monta kertaa itseni puhelin kädessä pelaamassa mobiilipelejä sekä lukemassa eri aiheisiin liittyviä julkaisuja. Perheellämme on todella hyvät tukiverkostot, joka mahdollisti perheemme aikuisten suoriutumisen työssä ja opiskelussa. Kaikilla asiat eivät varmastikaan menneet näin hyvin.

Oman keskittymiskyvyn puute ja ajatusten harhailu aiheuttaa jatkuvasti haasteita normaalissa arjessa. Itse olen parhaimmillani muuttuvissa tilanteissa sekä paineen alaisena. Nämä samat haasteet ovat varmasti tuttuja monille, joiden normaalit toiminnot poikkeavat normaalina pidetystä neurotyypillisten ajatus- ja toimintamallista.[3] Olen pyrkinyt aktiivisesti pääsemään tutkimuksiin, jossa voitaisiin kenties diagnosoida tai poissulkea ADHD ja / tai ADD. Lähipiiristä kuitenkin on tullut herättäviä ajatuksia, jotka on saanut itseni kiinnittämään huomiota omaan toimintaan. En tarkkaile kuitenkaan itseäni mitenkään neuroottisesti, mutta päivittäin ei voi olla huomaamatta asioiden unohtelua, tavaroiden hukkumista, kärsimättömyyttä ja lyhytpinnaisuutta. Olen viimeksi kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana saanut poltettua itseni loppuun työtehtävissä. Sen jälkeen minulla on eri terveydenhuollon toimijoiden näkökulmasta riippuen hoidettu masennusta ja / tai ahdistusta, erilaisin lääkkeellisin menetelmin. Lääkärit on määrännyt erilaisia lääkkeitä, joita olen syönyt kuukausista vuosiin. Joillain lääkkeillä haittavaikutukset oli liian häiritseviä eivätkä ne väistyneen missään vaiheessa, enkä ole missään vaiheessa havainnut lääkkeistä minkäänlaista apua toimintakykyynikään. Olen syönyt eri lääkeaineita eri tavoin vaikuttavista lääkeaineryhmistä, kuten SSRI, SNRI, trisyksisiä, MAO-estäjiä, bupripionia ja bentsoja. Bentsot on ollut ainoa lääkeryhmä, josta olen kokenut saaneeni ahdistuneisuuteen lievitystä ilman koettuja haittavaikutuksia. Xanor oli joskus käytössä, joka sekin oli toimiva, mutta siihen huomasi selvästi kehittyvän toleranssin ja aiheutuvan siitä vieroitusoireita. Lopettaminen onneksi sujui senkin kanssa suhteellisen kivuttomasti. Tällä hetkellä käytössä on mennyt useiden vuosien ajan venlafaksiini, josta en ole myöskään huomannut saaneeni juuri minkäänlaista apua ahdistuneisuuteen tai vitutukseen, jotka vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan, joka on pääsääntöisesti normaaliin elämään liittyvää. Alkoholia on joskus myös mennyt viikonloppuisin runsaastikin. Nykyisen käsitykseni mukaan sitä on tullut käytettyä itselääkintänä. Sillä pääsi hetkellisesti ahdistuksesta eroon ja murheet unohtuivat, mutta ne löytyi sitten aina edestäpäin. Tällä hetkellä on meneillään venlafaksiinin lopetus asteittain. Olen syönyt sitä jo useita vuosia, enkä ole siitäkään huomannut mitään apua. Haittavaikutuksetkin ovat venlafaksiinissa olleet vähäisimmät, mitä erilaisissa masennukseen ja ahdistukseen käytettävissä muissa lääkkeissäni on ollut. Nyt odotan että pääsisisin niihin ADHD tutkimuksiin. Niihin lienee ainoa reitti käy psykologin ja psykiatrin kautta, koska elämän varrelta löytyy tosiaan noita huonolla menestyksellä tehtyjä lääkehoitojaksoja ja kokeiluja eri diagnoosein.

[1] https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/situation-reports/20200211-sitrep-22-ncov.pdf

[2] https://yle.fi/uutiset/3-11252573

[3] https://www-forbes-com.cdn.ampproject.org/c/s/www.forbes.com/sites/drnancydoyle/2020/03/24/the-world-needs-neurodiversity-unusual-times-call-for-unusual-thinking/amp/

Julkaistu

Valehtelenko itselleni?

Se oli ihan kuningasidea ♕

Joskus pohdin omaa toimintaani, en voi välttyä ajatukselta, että keksinkö itse tekosyitä joidenkin asioiden tekemiselle tai tekemättä jättämiselle? Olenko vain tyhmä ja laiska tai hedonisti? Tällä hetkellä kuormittava elämäntilanne prässää jotakuinkin kolmesta suunnasta – työ, opiskelu ja perheenhuomioiminen kahden edellä mainitsemani asian prässätessä. Ehkä eniten vituttaa nyt liian pitkään kalvanut riittämättömyyden tunne. Kaikesta huolimatta minulla vallitsee ymmärrys siitä, että olen itse vastuussa omasta elämästäni. Olen vastuussa myös elämän jatkumon kasvattamisesta parhaalla mahdollisella tavalla. En osaa sanoa kauanko tämä mielentila on nyt vaivannut. Ehkä tämä fiilis alkoi loppuvuodesta 2019 kun siinä tuli tehtyä aika intensiivisesti kouluhommia. Kaikki tulonhankintaan ja itsensä kouluttamiseen liittyvä aika on pois perheen kanssa vietetystä ajasta. Töiden takia pelkästään kertyy vuositasolla kymmeniä kotoa pois vietettyjä öitä. Sitten vielä kouluviikolla pitää, ehkä voisi myös ajatella, että voi tai saa – mutta en minä tästä kykene nauttimaan. Viime vuonnakin olin kymmeniä päiviä pois kotoa koulun takia. Opiskeluun kyllä pystyy panostamaan ja saan lyhennettyä päättymätöntä ”To Do” listaa asia kerrallaan, vaikka pitkissä kantimissa nekin ovat, suurehkoja kokonaisuuksia kuitenkin pitää työstää koko ajan. Juuri nytkin olisi paljon muuta tekemistä, mutta ei vaan fokusointi onnistu, kun päässä myllertää vitutuksen, väsymyksen ja epätoivon sekaisia tunteita. Tämä kirjoittaminen on toisaalta hyvä tapa selventää omia ajatuksia itselleenkin.

Kävin viimeviikolla tekemässä ADHD ”seulontatestin”. Ei siitä mitään suuria pisteitä tullut, mutta on kuitenkin lappu täytetty ja sitä voivat sitten niiden asioiden kanssa työkseen olevat pohtia, onko tarvetta tehdä jotain muutakin tutkimuksia lapun täyttelyn lisäksi. Se on nyt kuitenkin ensimmäinen askel omien ajatusten selventämisessä. Päässä vilisee välillä ajatuksia sen verran, että välillä tulee mieleen, että psykoosia puskee 😊 Mutta ehkei kuitenkaan, ainakin olen luottavainen sen suhteen, että jos siinä lotossa voittaisi, niin saisi sitten ainakin täysin sairaudentunnottoman tilan. Se mikä pyörii päällimmäisenä päässä tästä viikosta, on vitutus omasta mielestäni opettajan täysin ala-arvoisesta opettamisesta ja ohjaamisesta. Kuvittelisin, että jos kymmenet ihmiset keskittyvät opiskeluun ja iso osa heistä järjestää elämäänsä ja kalenteriaan sen mukaan, että pystyy osallistumaan opetukseen, niin kyllähän me opiskelijat nyt jumalauta ansaittaisiin saada edes laadukasta opetusta. Onneksi tällaisia mielestäni huonoja opettajia on osunut kohdalleni vain yksi, mutta jokainen hänen ohjaamansa kurssi on turhauttava.

Kaikesta huolimatta, tunnen itseni kuitenkin juuri nyt melko onnelliseksi kaikesta myllerryksestä huolimatta. Odotan vain että pääsisipä jo kotiin.

Julkaistu

Selitys monille asioille?

Välillä ainakin välähtelee…


Nuorempana tuli tehtyä kaikenmoisia kolttosia ja olin ongelmissa vähän väliä. Teini-iässä mukaan astui myös päihteet alkoholin ja nikotiinin muodossa. Alkoholin kanssa koheltaminen lähtikin nuoruudessa aivan uusiin sfääreihin. Monenlaisia seikkailuja, tappeluita, yleistä hillumista, putkareissuja. En ole ennen vanhemmuuttani koskaan edes tullut pohtineeksi, voisiko menneisyydelle löytyä jotain muutakin selitystä kuin alkoholin huuruinen nuoruus. Päiväkoti-iässä päiväkodin henkilökunnan taholta tuotiin vahvasti esiin, että minulla olisi ADHD. Kultaisella 1900-luvun loppupuolella siitä ei ymmärtääkseni ollut tietoutta siinä määrin mitä nykypäivänä. Nykyisinhän tiedon hankkiminen ja levittäminen onnistuu myös internetin välityksellä aivan eri tavalla kuin lapsuudessani. Nykyään olen innokas tiedon etsijä. Olen lapsuudessani käynyt siis psykologin luona ilmeisestikin tekemässä sen aikaisia ADHD testejä, joista minulla ei ole tarkkoja muistikuvia. Mutta luulen hyvinkin vahvasti, ettei 1990-luvun taitteessa ole ollut käytössä vielä nykyisin käytössä olevia erilaisia neuropsykologiasia testejä, joilla pystytään kartoittamaan erilaisia kognitiivisia ja kehityksellisiä toimintoja. Mutta ADHD:ta minulla ei ole tuolloin todettu.


Muistan jo varhaislapsuudestani, kun päiväkotiarki täyttyi erilaisesta keppostelusta, konflikteista ja nujakoista. Samaa rataa meni ala-astekin. Ala-asteella olin useampana ajanjaksona erityisluokalla (pienluokka) vaihtelevia ajanjaksoja; välillä ajoittain joitain päiviä viikossa, välillä kuukausiakin. Kolmannella luokalla oli taas tarve saada minua pienempään ryhmään oppimaan, mutta tuolloin jo tutuksi tullut pienluokka oli täynnä. Ala-asteella opiskelu ei kuitenkaan sujunut ja minut päädyttiin sitten siirtämään yläastelaisten pienluokalle – tarkkailuluokalle, joka myös tarkkiksena tunnettiin. Siellähän oli sitten monenlaista seuralaista, kun itse kolmasluokkalaisena olin siellä 7.-9-luokkalaisten joukossa. Tupakka meinasi tulla silloin kuvioihin ja ensimmäiset nuuskakokeilut tuli myöskin suoritettua. Ylä-asteen suoritin normaalilla luokalla muiden oppilaiden joukossa. Kiitos siitä silloiselle tarkkiksen opettajalle. Itse olisin halunnut jäädä tarkkikselle jatkamaan opintoja, mutta opettaja kovasti patisteli minua normaalille luokalle. Tätä asiaa olen jälkikäteenkin pohtinut useasti – se on saattanut olla merkittävä tekijä elämässäni, joka on vaikuttanut elämänkulkuuni. Tarkkiksella oppilaat olivat pääosin rikkonaisista perheistä, itseäni heikommassa asemassa olevista sosioekonomisista lähtökohdista elämäänsä ponnistaneita. Nyt monet entisistä tarkkiskavereista ovat kuolleet tapaturmaisesti tai oman käden kautta. Jotkut viettävät päihteiden täyteistä elämää, jotkut myös osittain liikuntakyvyttömäksi vammautuneenakin. Tiedän myös tästä joukosta ihmisiä, jotka elävät tavallista elämää työssä käyden kunniallisina veronmaksajina. Minäkin olen elänyt railakkaasta elämästäni huolimatta hyvinkin normaalin elämän polun. Yläasteelta menin jatkoin opintojani ja valmistuin ammattiin. Sen jälkeen suoritin varusmiespalveluksen normaalisti, enkä edes mennyt sieltä mistä aita oli matalin, vaan hakeuduin ja pääsin itseäni kiinnostavaan koulutushaaraan. Armeijan jälkeen olenkin ollut käytännössä työelämässä kiinni koko ajan.


2010-luvulla syntyi perheeseemme esikoinen. Samalla vuosikymmenellä hän on saanut seurakseen myös pari sisarusta. Muutama vuosi sitten esikoisemme aloittaessaan koulutaivaltaan alkoi tapahtua kummia. Ensimmäisten viikkojen jälkeen kotona alkoi tulemaan aivan silmittömiä raivokohtauksia, jolloin kotona paikkoja hajosi ja tavaroita lenteli. Joitain viikkoja siinä ihmeteltiin kotona tilannetta, jonka jälkeen olin yhteydessä perheneuvolaan, kun kaikkien sietokyky oli ylitetty ja kaikki olivat lopussa niin henkisesti kuin fyysisestikin väsymyksen vuoksi. Ennen ensimmäistä perheneuvolakontaktia ehti virrata paljon vettä Tammerkoskessa – siis pari kuukautta siinä taisi mennä. Perheneuvolassa sitten keskusteltiin asioista ja kartoitettiin perhetilannettamme. Keskusteluissa kävi ilmi, että me olemme jo kotona tehneet paljon monenlaisia tukiasioita. Olimme tehneet itse arjessa niin paljon, että perheneuvolassa todettiin, ettei heillä ei ole mitään kättä pidempää meidän tukemiseksemme. Siinä sovittiin sen verran asioista, että he käsittelevät tilannettamme moniammatillisessa palaverissa. Sen jälkeen poikamme pääsi tarkempiin tutkimuksiin, jotka koostuivat erilaisista neuropsykologisista testeistä. Näissä neuropsykologisissa testeissä siis kartoitettiin kognitiivisia toimintoja monella tasolla; muun muassa osaamista suhteessa ikätasoon, muistin eri tasoja ja keskittymiskykyä. Testien jälkeen oli aika tarkastella tuloksia. Diagnoosina ADHD. Osaaminen oli pääosin ikätasoista ja ikätasoa korkeampaakin. Haasteet liittyivät tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen ja muistiin. Haasteiden räjähdettyä käsiin meni koko lailla noin 9 kuukautta, että poikamme oli saanut diagnoosin ja sitten alettiin kokeilemaan sitten lääkitystä. Sillä on sitten saatu pärjäämistä arkeen, vaikka haasteita on edelleen vähintäänkin riittävästi.


Nyt on takana päin ADHD perhesopeutumisvalmennuksen jakso, joista pääsin itse osallistumaan vain jälkimmäiseen viikon jaksoon omista aikatauluistani johtuen. Tällä hetkellä tuntuu, että alan ymmärtämään itse paremmin omaa menneisyyttäni. ADHD kun sattuu olemaan vahvasti perinnöllinen neuropsykiatrinen sairaus / häiriö. ADHD diagnoosia minulla ei nykyäänkään ole, mutta aiheeseen jonkin verran perehtyneenä tunnistan kyllä osin diagnostisiakin kriteereitä itsessäni kun reflektoin elämääni. Pään sisällä olen kyllä käynyt elämäni aikana monet “Jaakobin painit”, joihin on myös diagnooseja annettu.

Julkaistu

Uusi vuosi, vanhat haasteet. Voiko hyvinvointiin vaikuttaa omilla valinnoilla?

Alkuvuosi on perinteisesti muutosyritysten aikaa

Vuosi 2019 oli hyvin työntäyteinen opiskelun ja työnteon kombinaatiolla. Lisäksi pitäisi olla hyvä isä ja aviomies. Riittämättömyyden tunne on ollut monta kertaa vallitseva fiilis. Etenkin syksyllä liikunta jäi lähes kokonaan pois arjesta kiireiden ja jatkuvan väsymyksen keskellä. Nyt olen taas alkuvuonna alkanut lenkkeilemään, käymään kuntosalilla ja lisäksi joukkueurheilua sekaan tuomaan sosiaalista pääomaa sekä aerobista intervalliharjoittelua. Myös ruokavalio on taas päätynyt suurennuslasin alle. Pyrin syömään monipuolisesti, ravitsevasti ja terveellisesti. Näitä asioita vaalimalla oma energiataso varmasti lähtisi taas nousuun. Lisäenergialle ja jaksamiselle olisi kova tarve.

Syksystä teki omalta osaltaan todella raskaan, kun meidän ”erityiselle”, ADHD lapselle koitettiin aloittaa uutta lääkettä, Stratteraa. Strattera nostettiin hoitoannokseen parin viikon aikana, jonka ohella käytössä olleet stimulantit ajettiin alas. Aiemmin käytössä oli Concerta. Se oli toimiva lääke alkuiltaan saakka, jolloin alkoi tulla todella voimakkaita raivokohtauksia josta saivat osansa koko muu perhe ja kodin huonekalut sekä rakenteet. Kun uutta lääkettä aloiteltiin, rinnalla meni hoitoannokselle nostamisen ajan Medikinet CR aamulla iltapäivällä pieni annos Medikinetiä. Stratteran kokeilu päättyi alle 2kk kuukautta aloittamisen jälkeen. Eräänä iltana tuli mitta täyteen jatkuvaa älämölöä, sisarusten ja lemmikkien satuttamista. Siitä sitten lähdettiin päivystykseen käymään, jossa onneksemme oli sama lääkäri, joka on lapsemme lääkitysasioita hoitanut alusta saakka. Silloin Strattera lopetettiin kerrasta ja tilalle otettiin toimivaksi Medikinet CR + Medikinet. Kuluvan vuoden alusta koitti sovittu aika, jolloin tarkastellaan lääkityksen toimivuutta. Emme olleet tyytyväisiä edelleenkään lääkityksen toimivuuteen. Arsenaalia on onneksi vielä kokeiltavaksi. Nyt käyttöön vaihdettiin Equasym + Medikinet CR iltapäivällä otettavaksi. Nyt alku on vaikuttanut taas hieman lupaavammalta etenkin aamujen lääkkeenoton jälkeen päivään saakka. Näissä stimulanteissa on kuitenkin vaikutuksessa eroja imeytyvyyden ja sitä kautta vaikutusajan suhteen, joissa kaikissa on vaikuttavana lääkeaineena metyyfenidaatti. Strattera oli vaikuttavalta aineeltaan ja tavaltaan erilainen. Sillä ei havaittu kokeilumme aikana minkäänlaista vaikutusta ja meno oli sen mukaista. Myös opintomenestys heikkeni huomattavasti. Nyt sitten seurataan taas tilannetta löytyisikö jonkinlainen tasapaino vaikutukseen ja sitä kautta arjen sujuvuuteen.

Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan ja kuinka tästä oma kuntokuurini etenee. Pidän tätä blogia samalla omana päiväkirjanani. Tekis muuten hirveesti mieli sipsejä, joita tiedän olevan kaapissa…