Avainsana: Adhd

Julkaistu

Tapahtumien vuosi 2020 – mitä on vielä edessä?

Neurominority

Wuhan nuha, joka sai nimekseen COVID-19. Virus on SARS viruksen kehittyneempi versio SARS-CoV-2.[1] Taudista uutisointi alkoi lisääntymään massiivisesti alkuvuodesta 2020, kunnes maailman terveysjärjestö WHO julisti epidemian maailmanlaajuiseksi pandemiaksi keskiviikkona 11.03.2020.[2] Näihin tapahtumiin liittyviä sotkuja ja sekoiluja jokainen on varmaan saanut seurata eri uutiskanavia pitkin vähintäänkin riittävästi. Kesä on Suomen osalta mennyt varsin rauhallisesti, kun keväällä yhteiskunnan sulkemisen jälkeen ihmiset omaksuivat aivan uudenlaiseen hygienian toteuttamistason. Ihmisten valveutuneen toiminnan ansiosta luultavasti myös kausi-influenssat ja vatsatautien ilmaantuvuus ja esiintyvyys jäi vähäiseksi. Etenkin lapsiperheissä vatsatautiset ovat yleensä joka vuotinen riesa. Meillä vatsatautien sairastaminen jäi huomattavasti edellistä vuotta vähäisemmäksi, eikä ollut juuri muutakaan sairastelua perinteisten infektiotautien osalta. Yhteiskunta on mennyt myös melko sekaisin monella tasolla. Suomeen suurimmat vaikuttavat asiat ovat taloudellisia.

Omaan opiskeluun koronalla oli myös suuri vaikutus. Opinnot muuttuivat etäopinnoiksi täysin. Tentit ja erilaiset seminaarit toteutettiin myös tietokoneen avulla internetin mahdollisuuksia hyödyntäen. Itse koin tämän opiskelutavan helpoksi ja luontevaksi. Kaikki ei varmastikaan ole samaa mieltä asiasta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että koko yhteiskunta joutui pakon edessä käyttämään teknologian suomia mahdollisuuksia, joita ei normaalin muutosvastarinnan vuoksi ole luultavastikaan otettu käyttöön, vaikka kaikki on ollut pelkästään käyttöönottoa vailla. Erilaisiin kokouksiin osallistuminen oli kyllä sitten todella tuskaisaa, muun muassa eri organisaatioiden toimintaan liittyvien tärkeiden seminaarien osalta, joissa asiaa oli yleensä valtavasti. Pisimmillään kahden päivän mittaiset maratonit oli todella haasteellisia oman keskittymiskyvyn kannalta. Löysin monta kertaa itseni puhelin kädessä pelaamassa mobiilipelejä sekä lukemassa eri aiheisiin liittyviä julkaisuja. Perheellämme on todella hyvät tukiverkostot, joka mahdollisti perheemme aikuisten suoriutumisen työssä ja opiskelussa. Kaikilla asiat eivät varmastikaan menneet näin hyvin.

Oman keskittymiskyvyn puute ja ajatusten harhailu aiheuttaa jatkuvasti haasteita normaalissa arjessa. Itse olen parhaimmillani muuttuvissa tilanteissa sekä paineen alaisena. Nämä samat haasteet ovat varmasti tuttuja monille, joiden normaalit toiminnot poikkeavat normaalina pidetystä neurotyypillisten ajatus- ja toimintamallista.[3] Olen pyrkinyt aktiivisesti pääsemään tutkimuksiin, jossa voitaisiin kenties diagnosoida tai poissulkea ADHD ja / tai ADD. Lähipiiristä kuitenkin on tullut herättäviä ajatuksia, jotka on saanut itseni kiinnittämään huomiota omaan toimintaan. En tarkkaile kuitenkaan itseäni mitenkään neuroottisesti, mutta päivittäin ei voi olla huomaamatta asioiden unohtelua, tavaroiden hukkumista, kärsimättömyyttä ja lyhytpinnaisuutta. Olen viimeksi kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana saanut poltettua itseni loppuun työtehtävissä. Sen jälkeen minulla on eri terveydenhuollon toimijoiden näkökulmasta riippuen hoidettu masennusta ja / tai ahdistusta, erilaisin lääkkeellisin menetelmin. Lääkärit on määrännyt erilaisia lääkkeitä, joita olen syönyt kuukausista vuosiin. Joillain lääkkeillä haittavaikutukset oli liian häiritseviä eivätkä ne väistyneen missään vaiheessa, enkä ole missään vaiheessa havainnut lääkkeistä minkäänlaista apua toimintakykyynikään. Olen syönyt eri lääkeaineita eri tavoin vaikuttavista lääkeaineryhmistä, kuten SSRI, SNRI, trisyksisiä, MAO-estäjiä, bupripionia ja bentsoja. Bentsot on ollut ainoa lääkeryhmä, josta olen kokenut saaneeni ahdistuneisuuteen lievitystä ilman koettuja haittavaikutuksia. Xanor oli joskus käytössä, joka sekin oli toimiva, mutta siihen huomasi selvästi kehittyvän toleranssin ja aiheutuvan siitä vieroitusoireita. Lopettaminen onneksi sujui senkin kanssa suhteellisen kivuttomasti. Tällä hetkellä käytössä on mennyt useiden vuosien ajan venlafaksiini, josta en ole myöskään huomannut saaneeni juuri minkäänlaista apua ahdistuneisuuteen tai vitutukseen, jotka vaihtelevat elämäntilanteiden mukaan, joka on pääsääntöisesti normaaliin elämään liittyvää. Alkoholia on joskus myös mennyt viikonloppuisin runsaastikin. Nykyisen käsitykseni mukaan sitä on tullut käytettyä itselääkintänä. Sillä pääsi hetkellisesti ahdistuksesta eroon ja murheet unohtuivat, mutta ne löytyi sitten aina edestäpäin. Tällä hetkellä on meneillään venlafaksiinin lopetus asteittain. Olen syönyt sitä jo useita vuosia, enkä ole siitäkään huomannut mitään apua. Haittavaikutuksetkin ovat venlafaksiinissa olleet vähäisimmät, mitä erilaisissa masennukseen ja ahdistukseen käytettävissä muissa lääkkeissäni on ollut. Nyt odotan että pääsisisin niihin ADHD tutkimuksiin. Niihin lienee ainoa reitti käy psykologin ja psykiatrin kautta, koska elämän varrelta löytyy tosiaan noita huonolla menestyksellä tehtyjä lääkehoitojaksoja ja kokeiluja eri diagnoosein.

[1] https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/situation-reports/20200211-sitrep-22-ncov.pdf

[2] https://yle.fi/uutiset/3-11252573

[3] https://www-forbes-com.cdn.ampproject.org/c/s/www.forbes.com/sites/drnancydoyle/2020/03/24/the-world-needs-neurodiversity-unusual-times-call-for-unusual-thinking/amp/

Julkaistu

Selitys monille asioille?

Välillä ainakin välähtelee…


Nuorempana tuli tehtyä kaikenmoisia kolttosia ja olin ongelmissa vähän väliä. Teini-iässä mukaan astui myös päihteet alkoholin ja nikotiinin muodossa. Alkoholin kanssa koheltaminen lähtikin nuoruudessa aivan uusiin sfääreihin. Monenlaisia seikkailuja, tappeluita, yleistä hillumista, putkareissuja. En ole ennen vanhemmuuttani koskaan edes tullut pohtineeksi, voisiko menneisyydelle löytyä jotain muutakin selitystä kuin alkoholin huuruinen nuoruus. Päiväkoti-iässä päiväkodin henkilökunnan taholta tuotiin vahvasti esiin, että minulla olisi ADHD. Kultaisella 1900-luvun loppupuolella siitä ei ymmärtääkseni ollut tietoutta siinä määrin mitä nykypäivänä. Nykyisinhän tiedon hankkiminen ja levittäminen onnistuu myös internetin välityksellä aivan eri tavalla kuin lapsuudessani. Nykyään olen innokas tiedon etsijä. Olen lapsuudessani käynyt siis psykologin luona ilmeisestikin tekemässä sen aikaisia ADHD testejä, joista minulla ei ole tarkkoja muistikuvia. Mutta luulen hyvinkin vahvasti, ettei 1990-luvun taitteessa ole ollut käytössä vielä nykyisin käytössä olevia erilaisia neuropsykologiasia testejä, joilla pystytään kartoittamaan erilaisia kognitiivisia ja kehityksellisiä toimintoja. Mutta ADHD:ta minulla ei ole tuolloin todettu.


Muistan jo varhaislapsuudestani, kun päiväkotiarki täyttyi erilaisesta keppostelusta, konflikteista ja nujakoista. Samaa rataa meni ala-astekin. Ala-asteella olin useampana ajanjaksona erityisluokalla (pienluokka) vaihtelevia ajanjaksoja; välillä ajoittain joitain päiviä viikossa, välillä kuukausiakin. Kolmannella luokalla oli taas tarve saada minua pienempään ryhmään oppimaan, mutta tuolloin jo tutuksi tullut pienluokka oli täynnä. Ala-asteella opiskelu ei kuitenkaan sujunut ja minut päädyttiin sitten siirtämään yläastelaisten pienluokalle – tarkkailuluokalle, joka myös tarkkiksena tunnettiin. Siellähän oli sitten monenlaista seuralaista, kun itse kolmasluokkalaisena olin siellä 7.-9-luokkalaisten joukossa. Tupakka meinasi tulla silloin kuvioihin ja ensimmäiset nuuskakokeilut tuli myöskin suoritettua. Ylä-asteen suoritin normaalilla luokalla muiden oppilaiden joukossa. Kiitos siitä silloiselle tarkkiksen opettajalle. Itse olisin halunnut jäädä tarkkikselle jatkamaan opintoja, mutta opettaja kovasti patisteli minua normaalille luokalle. Tätä asiaa olen jälkikäteenkin pohtinut useasti – se on saattanut olla merkittävä tekijä elämässäni, joka on vaikuttanut elämänkulkuuni. Tarkkiksella oppilaat olivat pääosin rikkonaisista perheistä, itseäni heikommassa asemassa olevista sosioekonomisista lähtökohdista elämäänsä ponnistaneita. Nyt monet entisistä tarkkiskavereista ovat kuolleet tapaturmaisesti tai oman käden kautta. Jotkut viettävät päihteiden täyteistä elämää, jotkut myös osittain liikuntakyvyttömäksi vammautuneenakin. Tiedän myös tästä joukosta ihmisiä, jotka elävät tavallista elämää työssä käyden kunniallisina veronmaksajina. Minäkin olen elänyt railakkaasta elämästäni huolimatta hyvinkin normaalin elämän polun. Yläasteelta menin jatkoin opintojani ja valmistuin ammattiin. Sen jälkeen suoritin varusmiespalveluksen normaalisti, enkä edes mennyt sieltä mistä aita oli matalin, vaan hakeuduin ja pääsin itseäni kiinnostavaan koulutushaaraan. Armeijan jälkeen olenkin ollut käytännössä työelämässä kiinni koko ajan.


2010-luvulla syntyi perheeseemme esikoinen. Samalla vuosikymmenellä hän on saanut seurakseen myös pari sisarusta. Muutama vuosi sitten esikoisemme aloittaessaan koulutaivaltaan alkoi tapahtua kummia. Ensimmäisten viikkojen jälkeen kotona alkoi tulemaan aivan silmittömiä raivokohtauksia, jolloin kotona paikkoja hajosi ja tavaroita lenteli. Joitain viikkoja siinä ihmeteltiin kotona tilannetta, jonka jälkeen olin yhteydessä perheneuvolaan, kun kaikkien sietokyky oli ylitetty ja kaikki olivat lopussa niin henkisesti kuin fyysisestikin väsymyksen vuoksi. Ennen ensimmäistä perheneuvolakontaktia ehti virrata paljon vettä Tammerkoskessa – siis pari kuukautta siinä taisi mennä. Perheneuvolassa sitten keskusteltiin asioista ja kartoitettiin perhetilannettamme. Keskusteluissa kävi ilmi, että me olemme jo kotona tehneet paljon monenlaisia tukiasioita. Olimme tehneet itse arjessa niin paljon, että perheneuvolassa todettiin, ettei heillä ei ole mitään kättä pidempää meidän tukemiseksemme. Siinä sovittiin sen verran asioista, että he käsittelevät tilannettamme moniammatillisessa palaverissa. Sen jälkeen poikamme pääsi tarkempiin tutkimuksiin, jotka koostuivat erilaisista neuropsykologisista testeistä. Näissä neuropsykologisissa testeissä siis kartoitettiin kognitiivisia toimintoja monella tasolla; muun muassa osaamista suhteessa ikätasoon, muistin eri tasoja ja keskittymiskykyä. Testien jälkeen oli aika tarkastella tuloksia. Diagnoosina ADHD. Osaaminen oli pääosin ikätasoista ja ikätasoa korkeampaakin. Haasteet liittyivät tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen ja muistiin. Haasteiden räjähdettyä käsiin meni koko lailla noin 9 kuukautta, että poikamme oli saanut diagnoosin ja sitten alettiin kokeilemaan sitten lääkitystä. Sillä on sitten saatu pärjäämistä arkeen, vaikka haasteita on edelleen vähintäänkin riittävästi.


Nyt on takana päin ADHD perhesopeutumisvalmennuksen jakso, joista pääsin itse osallistumaan vain jälkimmäiseen viikon jaksoon omista aikatauluistani johtuen. Tällä hetkellä tuntuu, että alan ymmärtämään itse paremmin omaa menneisyyttäni. ADHD kun sattuu olemaan vahvasti perinnöllinen neuropsykiatrinen sairaus / häiriö. ADHD diagnoosia minulla ei nykyäänkään ole, mutta aiheeseen jonkin verran perehtyneenä tunnistan kyllä osin diagnostisiakin kriteereitä itsessäni kun reflektoin elämääni. Pään sisällä olen kyllä käynyt elämäni aikana monet “Jaakobin painit”, joihin on myös diagnooseja annettu.

Julkaistu

Uusi vuosi, vanhat haasteet. Voiko hyvinvointiin vaikuttaa omilla valinnoilla?

Alkuvuosi on perinteisesti muutosyritysten aikaa

Vuosi 2019 oli hyvin työntäyteinen opiskelun ja työnteon kombinaatiolla. Lisäksi pitäisi olla hyvä isä ja aviomies. Riittämättömyyden tunne on ollut monta kertaa vallitseva fiilis. Etenkin syksyllä liikunta jäi lähes kokonaan pois arjesta kiireiden ja jatkuvan väsymyksen keskellä. Nyt olen taas alkuvuonna alkanut lenkkeilemään, käymään kuntosalilla ja lisäksi joukkueurheilua sekaan tuomaan sosiaalista pääomaa sekä aerobista intervalliharjoittelua. Myös ruokavalio on taas päätynyt suurennuslasin alle. Pyrin syömään monipuolisesti, ravitsevasti ja terveellisesti. Näitä asioita vaalimalla oma energiataso varmasti lähtisi taas nousuun. Lisäenergialle ja jaksamiselle olisi kova tarve.

Syksystä teki omalta osaltaan todella raskaan, kun meidän ”erityiselle”, ADHD lapselle koitettiin aloittaa uutta lääkettä, Stratteraa. Strattera nostettiin hoitoannokseen parin viikon aikana, jonka ohella käytössä olleet stimulantit ajettiin alas. Aiemmin käytössä oli Concerta. Se oli toimiva lääke alkuiltaan saakka, jolloin alkoi tulla todella voimakkaita raivokohtauksia josta saivat osansa koko muu perhe ja kodin huonekalut sekä rakenteet. Kun uutta lääkettä aloiteltiin, rinnalla meni hoitoannokselle nostamisen ajan Medikinet CR aamulla iltapäivällä pieni annos Medikinetiä. Stratteran kokeilu päättyi alle 2kk kuukautta aloittamisen jälkeen. Eräänä iltana tuli mitta täyteen jatkuvaa älämölöä, sisarusten ja lemmikkien satuttamista. Siitä sitten lähdettiin päivystykseen käymään, jossa onneksemme oli sama lääkäri, joka on lapsemme lääkitysasioita hoitanut alusta saakka. Silloin Strattera lopetettiin kerrasta ja tilalle otettiin toimivaksi Medikinet CR + Medikinet. Kuluvan vuoden alusta koitti sovittu aika, jolloin tarkastellaan lääkityksen toimivuutta. Emme olleet tyytyväisiä edelleenkään lääkityksen toimivuuteen. Arsenaalia on onneksi vielä kokeiltavaksi. Nyt käyttöön vaihdettiin Equasym + Medikinet CR iltapäivällä otettavaksi. Nyt alku on vaikuttanut taas hieman lupaavammalta etenkin aamujen lääkkeenoton jälkeen päivään saakka. Näissä stimulanteissa on kuitenkin vaikutuksessa eroja imeytyvyyden ja sitä kautta vaikutusajan suhteen, joissa kaikissa on vaikuttavana lääkeaineena metyyfenidaatti. Strattera oli vaikuttavalta aineeltaan ja tavaltaan erilainen. Sillä ei havaittu kokeilumme aikana minkäänlaista vaikutusta ja meno oli sen mukaista. Myös opintomenestys heikkeni huomattavasti. Nyt sitten seurataan taas tilannetta löytyisikö jonkinlainen tasapaino vaikutukseen ja sitä kautta arjen sujuvuuteen.

Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan ja kuinka tästä oma kuntokuurini etenee. Pidän tätä blogia samalla omana päiväkirjanani. Tekis muuten hirveesti mieli sipsejä, joita tiedän olevan kaapissa…

Julkaistu

Kevät oli, kesä meni ja syksykin muuttuu kohta talveksi

Keväällä oli kovasti suunnitelmia ja intoa – jopa yritystä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tosin ei se into kauas kantanut. Kesä meni jälkikasvun kanssa puuhastellessa ja arjen survivalismissa. Arjen survivalismi on siis elämästä hengissä selviämistä päivä kerrallaan. Voi kuulostaa ehkä hieman rajulta, mutta käytännössä se on erittäin kuvaava termi, kun viettää aikaa kolmen vilkkaan pojan kanssa, joista kaksi on ns. ylivilkasta. Vasta vanhimmalla on asianmukainen diagnoosi ja lääkitys lievittämään vauhdikkuutta. Kesä selvittiin kunnialla ilman sen suurempia kommelluksia – tikkejä ei tarvinnut kukaan, laastarilla ja kylmäpakkauksilla selätettiin kesän kolhut

Itse kävin kevään jälkeen joitain kertoja salilla rautaakin kolistelemassa, satunnaisesti kylläkin. Heinäkuun lopulla, pari päivää selkätreenin jälkeen selkäkipu yllätti. Alkuun kipu tuntui normaalina treenin jälkeisenä lihasten ärsytyskipuna, joka sitten äityi kuitenkin pakaraan ja reiteen säteileväksi sekä tuikkivaksi kivuksi. Lievää puutumistakin oli selän kipeällä puolella. Pahin vaihe meni kuitenkin ohitse viikon rauhallisella venyttelyllä, piikkimatolla ja kylmäpakkauksilla. Toimintakykyä auttoi omalta osaltaan ylläpitämään kipulääkkeet. Muutaman viikon kuluttua selkävaivan alusta se ei ole juurikaan ilmoitellut olemassaolostaan. Arvelen ja toivon, että kyseessä olisi saattanut olla rajun selkätreenin jälkeinen lihaskireys, joka olisi sitten puristanut iskiashermoa, aiheuttaen mainitsemani oireet.

Kesällä sain viettää aikaa perheen kanssa, mutta toisella lomajaksolla olikin sitten taas oma ajanhallinta pettänyt. Olisi pitänyt olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Jouduin kuitenkin priorisoimaan ja panostamaan kouluun, koska opinnot olisi joutunut suorittamaan sitten myöhemmin kuitenkin. Syksyllä jäin opintovapaalle, joka kestää kuluvan vuoden loppupuolelle saakka. Suunnitelmissa oli suorittaa opintoihin liittyviä harjoitteluita sekä niiden väliin sijoittuvia koulujaksoja. Kirurgiaan liittyvä harjoittelu on jo suunnitellusti suoritettu. Sen jälkeen suoritin vielä kotisairaanhoidon harjoittelun, johon sain paikan järjestymään nopealla aikataululla. Siinä sain ajan hyötykäyttöön, koska olisi ollut pelkkää vapaata. Joutoaikaakin jäi onneksi muutama päivä, jolloin sain eheytettyä kotona vallitsevaa kaaosta. Opintovapaan aikaisista intensiiviviikoista on 2/4 jo suoritettu. Maanantaina alkaisi osa 3/4, jonka jälkeen olisi sitten vielä sisätautisten sairauksien parissa harjoittelua kuukauden verran. Siihen sitten heti perään opintovapaalle osuva opiskelun intensiiviviikko 4/4. Sitten pääseekin taas töihin. Olen kaivannut jo omaan työhöni paluuta.

Hyvää isänpäivää! 🙂

Julkaistu

Viikko päättyi lopunajan merkeissä

Eilinen olikin aika totaalisen hermoja raastava illan osalta. Työpäivä sujui mukavilla fiiliksillä, mutta sitten kun pääsin kotiin alkoikin aivan helvetillinen show esikoisen toimesta. Alakoulussa oleva jäbä oli hillunut kotona jo heti aamulla kun olin lähtenyt. Illalla jatkui sama meininki hetken aikaa, mutta sitten tulikin hyvissäajoin nukkumaanmenoaika. Siitähän se riemu ratkesi kun nuoremmat sisarukset sai valvoa myöhempään. Sellainen määrätietoinen kurinpalautus sessio ettei vanhemmille ei auota päätä niinkuin itsestä tuntuu. Tosiaan sellainen neuropsykiatrinen haaste nimeltään ADHD asustaa täällä. Yhdellä on tällä hetkellä diagnoosi, mutta arjen merkit viittaa vahvasti siihen suuntaan että täällä nuorimmainen saa todennäköisesti myös diagnoosin kun ikää tulee lisää.

Päivän ruoat tuli katottua kaupasta sen mukaan mitä oli tarjouksessa. Löysin hyvän lounas- ja päivälliskattauksen ostamalla 2 chili-bataatti sosekeittoa. Niihin sekään 300g raejuustoa ja 200g kanakuutioita. Kotona vitutti illalla niin paljon, että kaivoin illalla vielä herkkukätköstä esiin sipsejä ja karkkipussin. Muutoin jätin viikonloppuna ”virallisena” karkkipäivänä, eli lauantaina, herkut syömättä. Nyt onneksi vapaata niin on hyvää aikaa siivota, pestä pyykkiä ja tehdä kaikkea muuta kivaa 😂 Tänään oli kyllä hyvä sää vaihteeksi käydä vetämässä pieni pyörälenkki. Jospa sitä huomenna menisi sitten salille. Tänään ehkä kuhaa narraamaan järvelle.