Ihmistä ei ole luotu olemaan pelkästään passiivinen tai tekemään jotain staattista, kuten vaikkapa tietokoneella roikkumista. Tietokoneella ja älypuhelimella aika kuluu nykyään pelottavan äkkiä, jossain vaiheessa sitä vain havahtuu, että oho, onpa kello jo paljon.
Korona-aikana opiskelin korkeakoulututkintoa. Koronan alkuvaiheesta lähtien yhteiskunta alkoi sulkeutua kouluja myöten. Työpaikat, koulut sekä monet muut organisaatiot olivat pakotettuja digiloikkaan. Aiemmin työpaikoilla ei ole ollut vaikkapa etätyömahdollisuutta. Syitä on ollut monia, miksei jotain tietokoneella tehtäviä töitä olisi voinut tehdä etänä. Korona-aikana karanteenimääräysten myötä julkinen sektori joutui varmaan tekemään pisimmän digiloikan. Kyse on varmaan ollut aika pitkälti haluttomuudesta tehdä teknisiä muutoksia, kuten VPN-yhteyksien ja muiden tarpeellisten, mutta yksinkertaisten järjestelmien käyttöönottoa.
Minulle etäaika aiheutti paljon haasteita – aiheuttaa edelleenkin. Etäopetukseen, kokouksiin ja kaikkiin kotona tapahtuviin tapahtumiin on helppoa osallistua vaikka kalsarit jalassa. Digiloikan alkuvaiheessa mediassa oli hauskoja artikkeleita siitä, kun alakoululainen oli kotona webkamera päällä, sitten puolialaston isä ilmestyy kaikkien oppilaiden ruuduille. Omalla kohdallani opiskelu etenkin vähän kiinnostavien aiheiden kohdalla johti monenlaiseen multitaskaukseen. Saatoin selailla verkkolehtien uutisia ja pelailla puhelimilla samaan aikaan. Itse opiskelin päätoimisen, kokoaikaisen työn ohella pois lukien työssä tapahtuvat oppimisjaksot, jotka olin opintovapaalla niiden vaatiman intensiteetin vuoksi. Kaikille, tai ainakin useimmille opiskelijoille myös se kuuluisa ”viimehetki” on tuttu. Kun deadline puskee päälle, sitten tehtävää tehdään todella vauhdilla, yleensä myös yömyöhään asti.
Minäkään en ole sellainen stereotyyppinen adhd, joka kimpoilee ympäriinsä kuin flipperipallo, puhuu kaikkien päälle ja keskeyttää. Itselläni oireet ilmenee lähinnä pään sisäisinä ongelmina ja haasteina. Arjessa asioita unohtuu usein. Saatan keskittyä johonkin itseäni kiinnostavaan projektiin tai peliin sellaisella intensiteetillä, että teen asiaa heräämisestä lähtien aina nukkumaan menemiseen saakka. En ole oppinut kesyttämään itseäni, se vaatisi työtä. Impulsiivisuuttani olen pyrkinyt hillitsemään parhaani mukaan. Monesti tylsistyttyäni olen saattanut helpottaa ahdistuneisuuttani sekä päänsisäistä levottomuuttani alkoholilla. Sitten meno on pahimmillaan todella hölmöä ja harkintakyky saattaa olla aivan nollissa. Itse saan tehtyä kunnon kokonaisvaltaista nollausta vain intensiivisellä liikunnalla. Kuntosalilla painojen kanssa ryskäessä tai thainyrkkeilyssä ajantaju katoaa ja keskittyminen on siinä hetkessä. Liikunta tunnetusti vapauttaa myös kehon omaa luonnollista onnellisuuden tunnetta tuottavaa välittäjäaine endorfiinia. Kevytkin liikunta toimii parhaimmillaan hyvin. Olenkin asettanut itselleni tavoitteen tälle kuluvalle vuodelle lisätä liikuntaa. Liikunnalla haluan mielen hyvinvoinnin lisäksi ylläpitää ja parantaa fyysistä kuntoani, jota tarvitsen elannon hankinnassani työssä. Olen onneksi löytänyt ajoittain hyvin intensiivisen ja ajattelua vaativan työn, jossa koen olevani parhaimmillani paineen alla.
